Tässä artikkelissa kerron muutamista yksinkertaisista asioista, jotka voivat auttaa meitä kasvamaan ihmisinä. Jokainen näistä sisältää myös harjoituksen, jonka ansiosta pääsemme heti itse kokemaan hyödyn omassa elämässämme. 

1. Opi havainnoimaan

Valitse itsellesi hetki päivästä, jolloin päätät vain katsella, kuunnella, haistaa ja tuntea sen, mitä on ympärilläsi. Hyvä hetki havaitsemiselle voisi olla esimerkiksi matkalla töihin tai luonnossa käveleminen.

Harjoituksen kestoksi riittää aluksi viisi minuuttia. Päätä sen aikana olla ajattelematta arkista elämääsi, ja vain nauti luonnon tai kaupungin aistimisesta. Voit myös samalla ajatella sitä, mitä havaitset. Havaintojen ajatteleminen kehittää havainnointi- ja erottelukykyäsi.

2. Pysähdy ja kuuntele, miten voit

Tämä on ehkä tärkeimpiä neuvojani. Itsensä ja oman vointinsa kuunteleminen on elintärkeä taito, olitpa kuka tahansa tai missä tahansa elämäntilanteessa.

Ota päivästä hetki aikaa itsellesi. Voit sulkea silmäsi ja vain olla. Kysy sitten itseltäsi miten voit, ja kuuntele. Pysähtymisen oppiessa voit alkaa kehittämään sisäisen havaitsemisen taitoa. Tulet näin vähitellen tietoisemmaksi omasta voinnistasi ja esimerkiksi siitä, miten ulkoinen elämäntilanteesi vaikuttaa sinuun.

3. Opettele ajattelemaan itse

Monet voivat mieltää ajattelun olevan jonkinlaista ajatuskuvien katselemista. Todellinen ajattelu on kuitenkin jotain aivan muuta. Kun ajattelet itse, valitset itse, mitä ajattelet, mitä mieltä olet ja mihin suuntaan haluat kehittää ajatuksiasi.

Voit aloittaa ajattelun harjoittamisen ajattelemalla jotain yksinkertaista esinettä. Hyviä esimerkkejä tällaiseen ovat lusikka, kynä tai teroitin. Ajattele minkä muotoinen valitsemasi esine on, mistä se on tehty, miten se on tehty, mikä sen käyttötarkoitus on ja niin edelleen. Näin kehität oman ajattelusi voimaa. Ajattelua kehittämällä tulet itsenäisemmäksi ja vapaammaksi ihmiseksi.

4. Opi tuntemaan itse

Normaalisti ihmiset tuntevat vain silloin, kun tunteet nousevat itsestään tietoisuuteen. Emme useinkaan osaa valita tuntea sitä, mitä tahdomme itse tuntea.

Voit aloittaa oman tuntemisen kehittämisen valitsemalla jonkin tunteen, esimerkiksi ilon tai kiitollisuuden. Voit esimerkiksi sitten ajatella, mistä kaikesta olet kiitollinen. Tunne sydämesi alueella lämpö ja tila, joka laajenee tullessasi kiitolliseksi. Pienen harjoittelun avulla voit vain päättää haluavasi tuntea esimerkiksi kunnioitusta, ja tulet sen tuntemaan.

5. Hyväksy itsesi ja anna itsellesi armoa

Jokainen ihminen on jossain määrin oppinut arvostelemaan ja kritisoimaan itseään. Arvostelemisesta on hyötyä silloin, kun meidän täytyy kehittyä jossain taidossa tai esimerkiksi oppia jotain. Itsemme arvosteleminen huonoksi, pahaksi tai tylsäksi ihmiseksi on kuitenkin jotain aivan muuta. Meidän ei enää tarvitse tuomita itseämme! Itsensä hyväksyminen ja armon antaminen itselle on mitä tärkein taito, jonka voimme oppia

Opettele katsomaan omia puutteitasi ja paheitasi hyväksyen ne. Voit jopa kuvitella itsesi halaamassa pientä itseäsi. Meistä jokaiselle sattuu virheitä, ja kysymys onkin siitä, opimmeko me niistä.

6. Hiljenny

Hiljentymisen taito liittyy vahvasti lähes jokaiseen tämän artikkelin vinkkiin. Hiljentyminen antaa meille tilaa; se antaa meille hetken tauon arkiseen elämäämme. Hiljentyminen on kuin pieni loma tai saari elämämme valtamerellä.

Ota itsellesi hetki aikaa päivästä. Se voi olla vaikka matkalla istuessasi junassa. Sulje silmäsi, rentoudu ja hyväksy kaikki mitä koet. Älä luokittele tai määrittele, älä yritä edes olla jotenkin muuten kuin jo olet. Sen sijaan nauti siitä kaikesta mielenkiintoisesta, jota tunnet, ajattelet ja näet. Hiljaisuus kehittää sinussa lempeää olemisen tapaa. Silloin vain olet.

7. Tarkastele ajatuksiasi ja tunteitasi

Jokaisessa hetkessä jotain tapahtuu myös mielessämme ja sydämessämme. Me voimme oppia tarkastelemaan omaa sisäisyyttämme, jonka ansiosta alamme oppia lisää itsestämme. Tarkastelemalla ajatuksiamme ja tunteitamme erilaisissa elämäntilanteissa opimme ymmärtämään esimerkiksi sitä, miksi reagoimme ja valitsemme toimia juuri tietyillä tavoilla.

Voit tarkastella sisäistä tilaasi missä tahansa hetkessä. Siirrä vain huomiosi pään alueelle, jossa ajatukset liikkuvat. Tarkastele sitten, millaisia ajatuksia sinulla on. Voit myös siirtää huomiosi sydämen alueelle ja tarkastella tunteitasi. Tarkastelua voit harjoittaa esimerkiksi huomioimalla sitä, minkä värisiksi tai kokoisiksi koet erilaiset ajatukset ja tunteet.

8. Opettele uusia tapoja toimia

Ihmisillä on erilaisia tapoja toimia. Useimmat meistä ovat löytäneet muutaman toimintatavan ja jääneet toistamaan niitä. Voimme tulla tietoisiksi siitä, millä tavalla luontaisesti toimimme. Kun opimme tiedostamaan omat yksipuolisuutemme, voimme valita uusia tapoja toimia. Jotkut meistä toimivat pääasiallisesti tunteiden ja kehon vaikutuksien alaisena. Toiset meistä taas käyttävät päätään, ja ajattelevat ennen toimimista.

Voit löytää oman yksipuolisuutesi tarkastelemalla toimintaasi. Älä spekuloi vaan aloita tarkastelu tekemällä ensiksi jokin teko. Teon jälkeen tarkastele sitä, miten juuri äsken toimit. Oliko toimintasi improvisointia, tuntevaa ja impulsiivista, vai ajattelitko ja suunnittelitko tekosi ennen toimintaa?

Usein me toimimme eri tilanteissa eri tavoilla, joten mitään yleistystä ei kannata hakea. Sen sijaan on mielenkiintoista vain tarkastella omaa tapaasi tehdä jokin tietty asia. Tämän jälkeen voit kokeilla toimia toisin. Jos äsken suunnittelit, lisää nyt tuntevaa improvisointia ja leikkisyyttä toimintaasi. Jos taas toimit tunteiden ja improvisoinnin kautta, kokeile vuorostasi suunnitella ja mielikuvitella seuraava tekosi.

Tällainen työskentely monipuolistaa toimintatapojamme. Opimme löytämään uusia puolia itsestämme ja elämästämme, jos kokeilemme jotain uutta, ja ylitämme luontaiset sekä usein rutinoituneet tapamme toimia.

9. Jälkitarkastele kokemuksiasi

Usein kuulemme, ettei meidän kannata muistella turhia, eikä katsoa menneisyyteemme jos haluamme elää tässä hetkessä. Menneisyytemme ymmärtäminen ja hyväksyminen voi kuitenkin opettaa meille monia asioita. Saatamme oppia juuri menneisyyteen katsomalla sen, miksi emme pysty olemaan tässä hetkessä. Menneisyys voi opettaa meille myös paljon muuta elämästämme, jos annamme sille mahdollisuuden siihen.

Valitse jokin kokemus, hetki tai vaikkapa mennyt päivä jälkitarkastelusi kohteeksi. Muistele aluksi kaikkea, mitä koit fyysisesti tapahtuman aikana. Muistele mitä näit, mitä kuulit, missä olit ja kenen kanssa. Tämän jälkeen siirry jälkitarkastelemaan sitä, mitä sisälläsi tapahtui tuona hetkenä. Mitä ajattelit? Mitä tunsit? Lopuksi voit jälkitarkastella sitä, millä tavalla sisäisyytesi vaikutti ulkoiseen tilanteeseen ja toisinpäin. Vaikuttiko esimerkiksi jokin tunne päätökseesi toimia tietyllä tavalla? Vaikuttiko jokin ihminen vointiisi? Millä tavalla jokin ajatus, esimerkiksi ennakkoluulo tai muisto, vaikutti olemiseesi?

10. Visualisoi ja suunnittele tulevaisuuttasi

Visualisaation voima on suuri. Jos oikeasti tahdomme jotain, edesauttaa tahtomme toteutumista paljon se, että ajattelemme ja tunnemme tahtomaamme asiaa.

Sulje silmäsi ja kysy itseltäsi, mitä tahdot. Kuuntele itseäsi, ja kun löydät jotain itsellesi merkityksellistä, ajattele tuota asiaa hetki. Kuvittele sen yksityiskohtia, ja esimerkiksi niitä ihmisiä ketkä liittyvät tahtomaasi asiaan. Tunne myös miltä sinusta tuntuu, kun saavutat valitsemasi asian. Voit myös kuvitella millä tavalla lähdet toimimaan, jotta tahtomasi asia mahdollistuisi sinulle.

Nämä vinkit ovat auttaneet minua elämässäni. Toivon että ne auttaisivat myös sinuakin. Vaikka olen kirjoittanut ne lyhyeen ja yksinkertaiseen muotoon, löydän niistä jatkuvasti uusia oivalluksia. Ne ovat kuin ovia matkalle kohti omaa sisäistä ihmisyyttämme. Tämä matka on yhtä rikas ja monipuolinen kuin itse tahdomme. Samoin ovat nämä vinkit juuri niin monipuolisia tai pinnallisia kuin mitä niistä itse teemme.

the_hobbit_an_unexpected_journey1

Kommentoi!

kommenttia