Mitä sinä toivoit kaikkein eniten parikymppisenä?

Nuorena haaveilin eniten maineesta, suosiosta. Sitä elämä pian antoikin, etenkin urheilun saralla. Ja ystäviä, kavereita, yleisöä.

Sitten haaveilin menestyksestä. Sitäkin tuli yllin kyllin eri tavoin. Voimaa ja valtaakin vuosien myötä.

Elämyksiä. Nautintoja. Niitäkin. Big time! Mitä ei rahalla saa, sitä ei tarvita. Vai?  

Ehkä onnellisuutta? Sitäkin sain. Aika paljon ja monenlaista.

Kokemusta, taitoja, älyä, nopeutta, kekseliäisyyttä ja rohkeutta. Niitäkin. Tarpeen mukaan valmennuskursseilta tankattuna.

Vapautta. Etenkin länsimaisen yrittäjän sellaista.

Terveyttä ja elinvoimaa.

Nöyryyttä taisin puolivahingossa pyytää joskus iltarukouksessa, sehän oli muodikasta.

Kuinka ollakaan, melkein kaiken muun piti näyttämöltä ensin poistua, jotta nöyryys mahtui lavalle lausumaan harvoja ja valittuja vuorosanojaan. Raivasi lopulta kyynärpäätaktiikalla tietään katkeruuden ja epäuskon muurin läpi.

Mitä kirkkaampi säihke, sen isompi varjo. Eikä vahvuutta erota ilman heikkoutta.

Tylsä saippuaoopperahan tästä elämästä tulisi, jos sen saisi itse käsikirjoittaa.

Onneksi emme saa!

Toki jotain ”haasteita” olisin tarinaan valinnut, niitä kauniissa kodissani viisaiden ystävien kera puntaroinut. Suunnitelmallisesti tietenkin.

Isoin lahja on ymmärtää kerta toisensa jälkeen, että se oppitunti on tärkein, jota ei itse valitse, ei hahmota, ei hallitse. Ei tiedä sen kestoa, ei sisältöä.

Tänään, tässä ja nyt voin todeta, elämäni, että olen saanut elämältä kaiken, mistä olen haaveillut. Ja jos listaan tässä ja nyt asiat, jotka tekevät elämästäni kaikki toiveeni täyttävän unelmien elämän, ne ovat olemassa, tässä ja tänään. Uskomatonta mutta totta! Tärkeimmät asiat ovat tosin aika erilaisia kuin parikymppisenä.

Käännän rauhallisin mielin uuden sivun.

Siellä on tilaa sellaiselle, mitä en itse tilaa.

Kommentoi!

kommenttia