Haluatko sinäkin olla tärkeä?

Kun ihminen jää työttömäksi, joutuu pidemmälle sairaslomalle, palaa loppuun tai vaihtaa alaa, hän kokee usein ikään kuin henkisen ja sosiaalisen pudotuksen jyrkänteeltä.

Vilkasliikenteinen tie, jota hän juuri äsken ajeli tärkeänä osana muuta ruuhkaliikennettä, ei huomannut hänen putoamistaan, sillä heillä on täysi työ keskittyä pysymään jonon mukana. Useimmat kiirehtivät jonnekin, toiset ovat jo myöhässä. Työtön makaa loukkaantuneena alhaalla rotkossa. Hän ei pääse pois, eikä kukaan tietenkään pysähdy katsomaan, olisko joku ehkä pudonnut rotkoon.

Ja aivan äsken hän oli hyvin tärkeä osa Kiirettä. Hän kuului joukkoon. Häntä odotettiin palavereihin, hänen poissaolojaan ja myöhästymisiään vahdittiin, hänen monologejaan kuunneltiin. Hän koki jatkuvasti olevansa liian tärkeä: liian oleellinen siellä ja täällä yhtä aikaa. Kotona ja työssä, eri yksiköissä, lomalla. Tärkeyttä mitattiin ansiotulojen määrällä, sähköpostin kiihkeydellä ja kalenterin täyttöasteella.

Ja nyt – puhelin ei soi, sähköposti täyttyy mainoksista. Hänellä ei ole päivitettävää sosiaaliseen mediaan, eikä hän halua päivityksiä muiden ravintola-annoksista ja lomista. Kukaan ei kysele, mitä kuuluu, sillä heillä on pesti Kiireessä.

Hän on lukenut vuosikaudet kirjoja läsnäolon taidosta, soveltanut sitä parhaansa mukaan läsnäoloon Kiireen keskellä. Nyt hän kokee läsnäolon Tyhjyydessä tuskallisena. Hän haluaa paeta, miten ja mihin tahansa. Jos hän ei onnistu pakenemaan takaisin Kiireeseen, Tyhjyys on vaarassa kasvaa. Hän saattaa ajautua Tyhjiöön, jossa asuinympäristö, harrastuspiirit ja kaverit katoavat ansiotulojen ehtyessä.

Tyhjiössä ei kokeilla spontaanisti uutuuksia ruokakaupasta. Jos lähdetään ulos, se tarkoittaa ulkoilmaa, ei ravintolaa. Tyhjiö raastaa irti riippuvuuksista: nautintoihin ei ole taloudellista mahdollisuutta. Vapaus vaikuttaa kadonneen, sillä nyt on jo liikaa aikaa: jos täysi kalenteri ahdistaa, kokeile tyhjää kalenteria.

Näin Tyhjiö pakottaa poliisipartion tavoin läsnäoloon, väkisin.

Onko juuri Tyhjiön pakottama läsnäolo se oppitunti, joka on yhteiskuntamme lukujärjestyksessä seuraavana? Kiireisetkin ajautuvat ulos tieltä epäonnistuneissa urakäänteissä, osa sairastuttuaan, osa uupumuksen myötä, osa putoaa yllättävään työttömyyskuoppaan, osa eläkkeelle – loput vain mentaalisen muistikortin täytyttyä, kun lisätilaa ei ole saatavilla.

Elämän paradokseja: vasta kun kaikki on juuri niin kuin emme halua, kaikki oleellinen on hyvin.

Kommentoi!

kommenttia