Elämän tarkoitus heittää löylyä

Kesäiltana keittiössä. Keltaiset ruusut tuoksuvat maljakossa edessäni. Ruusuja, joita olen saanut syyttä, ansiotta.

Istun tässä rauhassa, minua ei nimittäin tarvita missään. Katselen kukkivaa sireenipuuta pihalla. Sekin on rauhassa paikallaan, antaa tuulen huojuttaa.

Olen alasti.

Henkisesti.

Osa rooleista ja olemiseni merkityksistä on riisuttu itse. Suunnitellusti, flirttailevan viettelevästi, kun elämä katseli.

Riisuuduin luovuudelle, entistä merkityksellisemmälle työlle. Uskallukselle rakastaa. Riisuuduin normeista.

Osan rooleista taas ovat riisuneet muut. Siihen en ollut valmis. Yritin pitää niistä kiinni kaikin voimin, mutta joku repi edestä, toinen sivulta. Roolien saumat repesivät. Tahdonvastainen, taistelussa hävitty alastomuus on tuskallista. Raapivaa, koleaa. Häpeällistä.

En ole enää vahva, en rohkea kokeilija. En nuori, en idealisti, en sinnikäs onnistuja. En kiinnostava, tärkeä. Lapseni pyytää minua arvaamaan, mitä hän vihaa kaikkein eniten.
“Lautapelejä.” Toiseksi eniten kuulemma minua. Ei enää jatkuvaa tarvetta äidille, vanhemmuuden paita jää elämän kasvaessa pieneksi.

Muilla osa-alueilla valikoima maailmalla on ylitsepursuava: Vaimoja kuvastosta Thaimaasta, seuralaisia netistä moneen lähtöön. Eri alojen osaajia, kirjailijoita ja puhujia ylenpalttisesti. Työntekijöitä ja alihankkijoita keskimäärin sataviisikymmentä kertaa enemmän kuin niitä kaipaavia. Vain välittäjiä, huolenpitäjiä on vähemmän tarjolla kuin on tarvetta.

Olen tottunut valmistautumaan, jopa yllätysten vastaanottoon. En tähän, väkisin riisumiseen. Voimat eivät riitä jossakin sijaitsevalle lähtöviivalle, jota en tunne.

Niinpä tässä riisuttuna, rauhassa yksikseni mietin aivan liian pitkältä tuntuvan elämän tarkoitusta. Käännyn ajan kuvaan sopivan, klikkauksella kaikkitietävän Googlen puoleen ja löydän Suomen Kuvalehden hienon artikkelin, josta yksi seitsemästä elämän tarkoituksen pohtijasta lainaa runoa:

”Minun on tultava siksi mikä olen

eikä siksi mikä luulen olevani

tai mikä tahtoisin olla; ei myöskään siksi mikä sinä olet (tai se toinen)

 

tämä minun tulemiseni on hidasta riisuuntumista:

jättää yksilöllisyytensä vaatteet

yhteisyyden rannalle ja uida,

 

minun on aina uitava ylitse, aina toista rantaa kohti

näin jo kerran anonyymin varjoni

kiipeävän jyrkännettä ylös

ja häviävän metsän hiljaisuuteen, palaamatta.”

– Eeva-Liisa Manner

 

Täyttyykö elämän tarkoitus vain itsekseen, ajan kanssa?

Kun mielen tahto lakkaa etsimästä sitä, sulkemasta sen kuin höyryn saunaan, se saa vihdoin haihtua rauhassa taivaalle.

Sinne, mine se kuuluu.

==

266c4c2baed537c803676a0e6bb599f2

Lisää elämän tarkoituksen ulottuvuuksia: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mika-on-elaman-tarkoitus-seitseman-vastausta-kaikkein-suurimpaan-kysymykseen

Kommentoi!

kommenttia