• Etusivu
  • Blogit
  • Millaisia valintoja tekisit, jos kuuntelisit itseäsi aidosti?

Millaisia valintoja tekisit, jos kuuntelisit itseäsi aidosti?

Taas on se aika vuodesta, kun opistot, seurat ja liikuntakeskukset kutsuvat niin aikuisia kuin lapsia erilaisten harrastusten pariin. Taas on se aika, kun pitäisi tehdä päätöksiä. Tyttäreni on käynyt vuoden ajan kerran viikossa jumppatunnilla ja on pakko myöntää, että välillä olen joutunut houkuttelemaan, lahjomaan ja jopa kiristämään lastani harrastuksen pariin. Usein hankalan lähdön jälkeen tytär on kuitenkin palannut jumpasta silmät loistaen ja iloisena. Oma syyllisyyttä poteva mieleni on tuolloin hetkellisesti rauhoittunut: ”Ehkä oli vain hyvä, että vähän häntä tuupin taas liikkeelle.”

Syksyn lähestyessä aloin taas kysellä tyttäreltäni haluaisiko hän vielä jatkaa voimistelua tai kokeilla kenties jotain muuta harrastusta. Tyttäreni mielipide tuntui vaihtuvan viikoittain. Välillä hän vaikutti innostuneen aiemmin kokeilemastamme sirkuksesta ja sitten taas toisena päivänä muskarista. Tuskailin itsekseni, miten ja mistä tiedän, mikä häntä nyt todella sitten inspiroisi. Eikö kuitenkin olisi järkevintä jatkaa jo aloitettua harrastusta ja edetä sen parissa? Mietin myös, miten minä voin tehdä valinnan lapseni puolesta ja voinko vaatia häntä sitoutumaan harrastukseen, josta hän ei välttämättä pitäisi lainkaan? Olisi niin paljon helpompaa jättää harrastukset väliin kokonaan ja luottaa siihen, että ehtiihän sitä vielä myöhemminkin harrastaa. Toiveissani elättelen myös, että löytäisin jostain jonkun tahon, joka järjestäisi avoimia harrastusryhmiä, joista lapsi voisi päivän fiiliksen mukaan valita lähtisikö mieluummin harjaamaan hevosia, hyppimään trampoliinille vai jäisikö kotiin lukemaan.

Pelin henki tuntuu kuitenkin olevan se, että jo viisivuotiaan (tai ainakin hänen vanhempansa) tulisi tietää, haluaako hän käydä joka torstai-ilta jumppatunnilla seuraavan vuoden ajan samoin kuin peruskoulun päättävän nuoren pitäisi pystyä vastaamaan kysymykseen, mikä hänestä tulee isona.

Olen itse kokeillut elämäni aikana erilaisia harrastuksia yleisurheilusta, afrikkalaiseen tanssiin, kuntonyrkkeilyyn, joogaan ja seinäkiipeilyyn pianon soittoa ja öljyvärimaalausta unohtamatta. Olen lähtenyt aikuisiällä opiskelemaan itselleni uutta ammattia ja vaihtanut työpaikkaa useita kertoja. Kertooko tämä päättämättömyydestä ja kyvyttömyydestä sitoutua asioihin vai uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta – kyltymättömästä halusta oppia uutta? Harvoin voimme etukäteen olla varmoja, mitkä valinnat ovat niitä oikeita ja tuntuvat omilta vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Elämme nyky-yhteiskunnassa jatkuvan muutoksen keskellä ja muutumme väistämättä elämänkulussa itsekin – muutos voi olla sekä uhka että mahdollisuus. Pahimmillaan emme hyväksy muutosta itsessämme ja toisissamme ja pidämme kiinni jostain joka toimi joskus. Emme uskalla kokeilla mitään uutta tai erilaista, sillä pelkäämme tekevämme vääriä valintoja. Sinnittelemme vanhassa työssä, suuntaamme jumppasalille kaksi kertaa viikossa kulmat kurtussa, kun olemme niin tehneet aina ennenkin – ja no, koska se on järkevää. Voi olla, että olemme myös ottaneet omaksemme huomaamattamme jonkun toisen, vaikkapa puolison tai vanhemman, unelman ja pyrimme sitä kohti epätoivoisesti. Haaveilemme ja uneksimme jostain muusta, mutta emme uskalla ottaa konkreettisia askeleita haaveitamme kohti. Pelkäämme vääriä valintoja. Uskottelemme itsellemme, että emme voi tai osaa.

Pakottaako yhteiskunta sitten meidät yhteen muottiin vai pakotammeko itse itsemme? Kun olemme valinneet polullemme suunnan ja ottaneet ensimmäisen askeleen, onko meidän tallattava sitten suora tie eteenpäin, ilman harha-askelia, ilman pysähdyksiä tai täyskäännöksiä?

Lapsuudessani viettäessäni paljon aikaa maalla minulle kerrottiin, että viljapellossa ei saisi kävellä, sillä se rikkoo kasvustoa ja aiheuttaa siten haittaa viljalle. Tuo neuvo tuntui tyhmältä, sillä kauniisti tuulessa lainehtivat pellot suorastaan kutsuivat juoksemaan piilosille, tekemään polkuja ja jättämään jäljet. Vasta myöhemmin huomasin rakentaneeni oman elämäni yhden polun taktiikalla ja seisovani omien rajoittavien uskomusteni kanssa eteeni levittäytyvän pellon reunalla epätoivoisena ja turhautuneena tietämättä, mistä uskaltaa kulkea, mikä olisi järkevin valinta. Kun sitten annoin itselleni luvan päästää irti ja juosta keskellä peltoa, ristiin rastiin ja jättää jälkeni sinne, minne sydän vei, huomasin, että maailmani ei kaatunut. Jälkeen päin myös ymmärsin, että nuo pienet polut, jotka tuntuivat risteilevän epämääräisesti jalkojeni alla sinne tänne, tekivät pellostani ja minusta ainutlaatuisen – kuin maalauksen, joka tarvitsee jokaisen askeleen ja polun ollakseen sitä, mitä on.

Tavoitteet ja päämäärät ovat elämässä tärkeitä. Yhtä tärkeää on kuitenkin uskaltaa kyseenalaistaa myös omat tottumukset ja uskomukset ja kokeilla jotain uutta ja erilaista, jopa pelottavaa ja vierasta. Ja ennen kaikkea uskaltaa tehdä oman näköisiä valintoja.

Jospa minäkin antaisin tyttärelleni luvan tallata omat polkunsa ja muistuttaisin itseäni jälleen siitä, että tärkeintä ei ole määränpää vaan itse matka. Minun – sen enempää kuin tyttäreni – ei tarvitse olla aina niin järkevä ja varma valinnoistaan oli kyse sitten harrastuksista tai elämästä laajemmin. Kun uskaltaa päästää irti, elämä voi yllättää!

Ja perille on monta tietä.

Syyskuun terveisin,

Mari

Kaipaatko sinä arkeesi kenties jotain muutosta, mutta mieltäsi painaa epäilys ja huoli? Tule mukaan Keravan opistolle 18.9.2017 inspiroivaan ”Hyvä, parempi, paras elämä” -iltaan, jossa luodaan hyvän elämän polkuja! Kurssilla pääset selättämään ne uskomukset, jotka estävät sinua saavuttamasta itsellesi tärkeitä asioita ja saat tukea ja rohkaisua tekemään valintoja, jotka lisäävät hyvinvointiasi.

Teen myös ratkaisukeskeistä yksilövalmennusta. Jos haluat kuulla lisää, otathan yhteyttä.

Tutustu myös keväällä ilmestyneeseen kirjaani ”Naurun hyvää tekevä voima – Löydä tie elämäniloon”.

www.intovaattori.fi

Kommentoi!

kommenttia