Äidiltä tyttärelle

Millainen roolimalli olenkaan tyttärelleni?

Outo äiti, outo nainen.

Yhdeksän kertaa kymmenestä olen vienyt miehiä ajelulle urheiluautolla, eikä toisinpäin. Tarjonnut miehille ruuat ravintolassa. Viettänyt ”bonding-aikaa” urheilukaverien kanssa. Lyönyt vetoa siitä ja tästä suoritteesta. Perustanut firmoja ja ollut pomo, joka keskittyy enemmän suoritteisiin kuin fiilikseen.

Vetäytynyt luolaan, kun puoliso on yllättäen ollut tunteellinen. Juonut viskiä. Lukenut Tekniikan Maailmaa ja heittänyt kaksimielistä läppää. Järjestellyt varastoa keittiön sijaan, saanut kicksejä extreme-henkisistä harrasteista. Ajeluttanut lasta kottikärryillä pihalla.

Terapeutti kysyy 49-vuotiaalta yllättäen: ”Miltä tuntui kasvaa naiseksi?”

En vastaa mitään.

I never did.

Olen kasvanut urheilijaksi. Hyväksi Jätkäksi (with benefits). 90-luvun Itsenäiseksi Menestyjäksi. Positiiviseksi Ajattelijaksi.

Maailmankansalaiseksi. Moderniksi tasa-arvon kannattajaksi. Elämän Merkityksen Etsijäksi. Jos naiseutta ajatellaan, lähinnä mallioppineena 80-luvulla ajan kuvaa heijastavaksi seksiobjektiksi. Surullista ja ymmärrettävää.

Onneksi kaikki vuodet Jumalan lapsena. Armosta saanut herätä uuteen päivään tänäänkin.

Aamulla kadotin avaimet varhaisella koiralenkillä. Lähdin kuudelta aamulla ulos, mutten päässyt kotiin pariin tuntiin ennen rappukäytävän oven aukeamista. Keli ei varsinaisesti suosinut varhaisaamun ulkoilijaa. Niinpä ehdin ajatella pitkään, mikä onkaan koti ja miksi.

Miten eläen elämäni on parasta ennen huomista, lähimmäisilleni ja itselleni?

Myöhemmin päivällä en vetänytkään lompakkoani ripeästi esiin ravintolassa. Mies maksoi. Kotimatkalla näin maalauksen, jossa tanssi nainen, ilman päätä. Bussimatka voi olla monin verroin avartavampi kuin elämyksellinen kaukomatka.

Meillä on toivoa. Uusia ovia.

Aina.

Joitakin aikoja sitten olin (yksin)yrittäjänä tavalliseen palkansaajaan nähden kohtuullisen vaikeissa taloudellisissa haasteissa. Yhtenä korjaavana ensiaputoimenpiteenä kiikutin melkein kaikki koruni panttilainaamoon. Voin kertoa, ettei se ole kovin hyvä veto, sillä niitä vastaan saa lainaa vain noin kymmenesosan hankinta-arvosta. Jätin lopulta panttaamatta Tiffanyn sormukset ja mustista helmistä tehdyn kaulakorun – itse itselleni ostettuja ”lahjoja”. Ajattelin, että ne olisi ehkä kiva jättää perinnöksi tyttärelleni.

Haluan hänen muistavan korujen myötä muutaman opin elämästä:

  1. Menneitä ei kannata murehtia. Eikä tulevia! Tee parhaasi nyt, tänään. Älä muistele kärsimääsi pahaa. Säilytä parhaat muistot, päästä muista irti. Suru kuuluu asiaan, sillä se kasvattaa. Mustat helmet ovat erityisen arvokkaita.
  2. Rakkauteen voi ja kannattaa luottaa. Vaikka se ei käytännössä kantaisi yhteiseen keittiöön tai ehjänä pysyvään astiastoon asti, rakkauteen kannattaa aina luottaa. Siitä seuraa hyvää! Ihmisten rakkauteen ei tosin kannata ripustautua kiipeilyköysien tavoin, sillä me kaikki olemme kovin vajavaisia, vaan luottaa siihen, että kun sinä itse rakastat toista, saat elämääsi hyvää. Jos et rakkautesi senhetkiseltä kohteelta, jostain muualta myöhemmin ja muilla tavoin. Aina ja joka päivä kannattaa rakastaa! Eikä vain romanttisesti.
  3. Sinä olet kaunis – ja kaunein omana itsenäsi. Isot habat, joista olet ylpeä, ole vain! Et tarvitse näyttäviä ja meikkiä ja muodikkaita vaatteita, asusteita, käsilaukkuja, koruja, et sileää ihoa ja sädehtiviä selfie-ilmeitä. Älä kiillota korkkareitasi ja korujasi, vaan pidä huolta sielustasi, kiillota sitä aina kun jaksat, niin että sen säihke häikäisee. Rakasta vahvuuttasi. Ja erityisesti: rakasta heikkouttasi.
  4. Valitse puolisosi aivan muilla perustein kuin sillä, kuinka ison timantin hän on sinulle valmis ostamaan. Rikkaudet kärsivät kummallisen nopean inflaation, kun vaakakupissa on aito rakkaus. Älä turhaan himoitse materiaa. Ohita lipeväkieliset latteuksien latelijat, anna tilaa ja aikaa Jäyhälle Jököttäjällekin kömpiä kolostaan. Anna aikaa. Elämme liian hektisessä maailmassa.
  5. Kuka ja mikä on Se Oikea? Tähän et saa vastausta äidiltä, kaverilta, et ehkä edes Jumalalta. Sinulla on vapaus valita. Ja oikeus harjoitella. Etsiä oma tiesi. Monta risteystä, monta mutkaa. Ne kuuluvat asiaan.
  6. Elämä kannattaa ottaa vakavasti, hetki kerrallaan. Ja samalla: maailman ja hektisen elämän käänteitä ei kannata ottaa liian vakavasti.
  7. Järki on varsin vajavainen nobelistillakin. Me yritämme aivan liikaa analysoida ja ratkoa asioita vajavaisella järjellämme. Kun jollakulla on aitoa myötätuntoa,  ”sydän paikallaan”, se merkitsee paljon enemmän. Sielukaan ei asu päässä. Eikä siellä toisessa päässä.
  8. Siunausta ja kärsivällisyyttä. Elämä opettaa. Tärkeintä on oppia odottamaan.

Kommentoi!

kommenttia