Äiti, arvaa mitä mulla on kädessä?

Kun olin lapsi, minulle oli selvää, että äitini rakastaa ja arvostaa luontoa ja eläimiä. Että meidän perheessämme ajatellaan, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia luokkaan, uskontoon, tulotasoon, koulutukseen, etnisyyteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen katsomatta. Että kaikkia tulee kunnioittaa. Ja että minä saan tehdä isona ihan mitä vain, kunhan se tekee minut onnelliseksi.

Olin todella onnekas monella tavalla. Minua ei painostettu mihinkään ja sain tehdä valintoja ilman arvostelua. Sain myös arvotaustan, joka on ollut henkinen selkärankani. Minulle kehittyi niin voimakas oikeudentunto, että sen mukaan eläminen tuo olemiseeni merkityksellistä henkistä sisältöä.

Mikä on teidän perheenne ydin? Mikä yhdistää teitä? Mitä haluat lastesi tietävän elämästä, maailmasta ja sinusta? Minä haluan antaa lapsilleni saman lahjan, jonka itse sain. En täsmälleen samoja arvoja, koska jokainen muokkaa niistä omansa. En myöskään liitä arvoihin vaatimuksia, tai odota, että lapseni ottaisivat minun arvoni annettuina.

Haluan kuitenkin luoda heille henkisen kehyksen ja ymmärryksen siitä, että eettiset arvovalinnat ovat osa ihmisyyttä. Lapsilleni on kohdussani kehittynyt fyysinen selkäranka. Sylissäni ja vuorovaikutuksessa kanssani heille kehittyy henkinen ja eettinen selkäranka.

Siksi kerron heille ääneen, mikä on meidän perheessämme tärkeää, miksi toimimme niin kuin toimimme ja minkälaisen maailman me luomme valinnoillemme. Ja siksi liikutuin kyyneliin, kun viisivuotiaani tuli yhtenä iltana luokseni ja kysyi: ”Äiti, arvaa mitä mulla on kädessä?”. Sanoin, etten tiedä. Siihen lapsi vastasi: ”Se on se, mikä on kaikkein tärkeintä”. Hän avasi nyrkkinsä ja siinä oli punainen koristesydän. ”Rakkaus”, lapsi kuiskasi.

Ps. Täällä voit tutustua juuri ilmestyneeseen kirjaani!
Pps. Täällä voit tutustua kursseihin!

Kommentoi!

kommenttia