• Etusivu
  • Blogit
  • Hyvässä ystävyyssuhteessa on paljon samaa kuin parisuhteessa

Hyvässä ystävyyssuhteessa on paljon samaa kuin parisuhteessa

Olin matkalla ystäväni kanssa. Puhumme avoimesti asioista ja meillä molemmilla on tavoite laajentaa itsetuntemustamme ja opetella ilmaisemaan itseämme mahdollisimman autenttisesti, ilman rooleja ja pelkoja.

Halusimme usein syödä eri paikoissa ja eräänä päivänä, kun olimme reissaamisesta väsyneitä, hieman suutuimme, kun emme löytäneet yhteistä ratkaisua. Meillä on usein alitajuinen tarve etsiä kompromissikohdetta, vaikka aivan hyvin voisimme välillä matkallakin tehdä eri asioita. Tällöin helposti iskee läheisriippuvuus ja tarve saada toinen suostumaan siihen, mitä itse halua tehdä tai minne itse haluaa mennä.

Ensimmäistä kertaa minua ei pelottanut ottaa yhteen ystävän kanssa. Tiesin konfliktin keskelläkin, että tässä on jokin opetus, minkä vuoksi ajamme itseämme tähän tilanteeseen. Olen tottunut kätkemään tunteitani ja mukautumaan, jotta hyvä mieli säilyy, eivätkä tilanteet karkaa kontrollista. Näin, että meinasin taas mennä tähän alitajuiseen toimintamalliin, joten ilmaisin siten kuin sillä hetkellä kykenin, että haluan tehdä toisella tavalla.

Olen oppinut, että kun minulle tulee impulssi sanoa jotakin hyvää tai kaunista, se pitäisi sanoa. Samoin pitäisi aidosti uskaltaa sanoa, miten ikävältä tuntuu, eikä peitellä ja selitellä tilannetta omissa ja muiden silmissä.

Kun uskallamme luottaa ja ilmaista aitoa totuutta sydämestämme läheisillemme, he ottavat energiamme vastaan, koska aitouden tunnistaa ja se herättää rakkautta ja välittämisen halua toisissa.

XE3TAOR8NFpien853

Aina tämä ei onnistu täydellisesti, mutta kerta kerralta oppii paremmaksi. Olimme ystäväni kanssa hetken hiljaa mutta katsoimme sitten toisiamme silmiin ja aloimme keskustelemaan siitä, mitä juuri tapahtui. Emme vaihtaneet puheenaihetta siihen, miltä ruoka maistui, mikä olisi jättänyt asian käsittelemättä ja odottamaan seuraavaa kertaa nousta pintaan.

Keskustelimme pintaa syvemmin siitä, miksi meille oli  jo edellisten päivien aikana kertynyt ärsytystä, joka nousi nyt pintaan. Oliko se läheisriippuvuutta, tapaa kontrolloida toista tai kapinaa olla alistumatta. Kun olimme puhuneet, meille nousi taas rakkaus toista kohtaan. Sitä kokonaista toista sielua, jota epätäydellisyyksistämme ja hiomattomista tavoistamme huolimatta voimme rakastaa ja johon tunnemme yhteyttä.

Olen iloinen siitä, että ystäväni näki lävitseni. Hän ei nähnyt vain kiukkuani, vaan millainen olen sen takana. Olemme kaikki epätäydellisiä ja kasvamassa, vaikka yritämme esittää itsellemme muuta. Näiden tilanteiden läpinäkeminen, sen sanominen, miltä itsestä aidosti tuntuu ja puhumalla avaaminen, on avain moneen hyvään ystävyys- ja parisuhteeseen.

 

Mielen ja tunteiden kuntosali -verkkokurssilla pääset avaamaan ihmissuhteisiisi ja uskomuksiisi liittyviä ajatusmalleja ja peilaamaan omia tuntemuksiasi harjoitusten avulla. Saat mielenkiintoisia alustuksia, elämyksellisiä harjoituksia ja oivalluksia omista toimintamalleistasi.

Lisätietoa täältä

 

Tervetuloa inspiroitumaan, rentoutumaan, kokemaan keskikesän taikaa ja oppimaan lisää mielen toiminnasta suosituille hyvinvointiretriiteille kauniiseen Hämeeseen!

Lisätietoa täältä

Kommentoi!

kommenttia