Hyviä viboja

Hiljattain kuultua ja luettua: ”Olipas siellä mahtavat energiat!” (keskustelu viereisessä kahvilapöydässä); ”Rasittava energia sillä äijällä” (kaverin kommentti); ”Nyt naisenergiat virtaamaan!” (kehotus naistenlehdessä). Energiat ovat kuin huomaamatta hiipineet sanavarastoomme ja elämäämme. Joidenkin mielestä kyseessä on ohimenevä, ehkä ärsyttäväkin, muoti-ilmiö. Itse uskon, että ihmiset ovat yksinkertaisesti alkaneet tiedostaa energioiden olemassaolon paremmin. Energioista huolehtiminen vaikkapa meditoimalla, joogaamalla tai energiahoidoilla ei välttämättä enää ole mystistä ja epäilyttävää puuhaa, vaan tutkitustikin terveellistä ja stressiä lievittävää. Ajatus ihmisestä energioista koostuvana olentona ei enää ole niin ihmeellinen.

Eikä siinä mitään ihmeellistä olekaan. Yksinkertainen tosiasia on, että viime kädessä kaikki on energiaa – siis myös sinä ja minä. Ihmisillä, eläimillä, paikoilla, musiikilla ja kaikella muullakin on oma värähtelytaajuutensa, johon alitajuisesti reagoimme. Olemme luontaisesti sopusoinnussa joidenkin värähtelyjen kanssa, toiset taas saavat meidät hermostumaan. Siksi yhden ihmisen kanssa on helppo olla ja toisen seurassa emme oikein viihdy. Vaistoamme, että ystävä on surullinen, vaikka hän ei sano sitä ääneen. Tai vain tiedämme, että joku valehtelee. Paikoillakin on oma energiansa: laiturinnokassa tai lempikahvilassa voisi viipyillä tuntikausia, mutta marketin tungoksesta on päästävä nopeasti pois. Havaitsemme energioita jatkuvasti kiinnittämättä asiaan sen kummemmin huomiota. Hyvät vibat ja huonot vibat ovat pikemminkin arkipäivää kuin mystiikkaa.

Työssäni auratulkitsijana luen ihmisten energioita heidän aurastaan eli energiakentästään. Se on aina yhtä kiehtovaa, ihmeellistä ja koskettavaa. Aura sisältää valtavasti tietoa. Se paljastaa ihmisen aidoimmillaan ja kauneimmillaan. Se kertoo ihmisen persoonallisuudesta, ajattelutavoista, tunne-elämästä ja mahdollisuuksista. Toisia ajatus auratulkinnasta hirvittää – jos sieltä vaikka paljastuukin jotain kamalaa, synkkiä salaisuuksia. Ajankohtaiset haasteet ja opetukset toki näkyvätkin energiakentässämme, mutta ennen kaikkea siitä näkyvät voimavaramme: miten vahvoja, upeita ja rohkeita me todellisuudessa olemme.

Lapsina olemme tavallisesti herkkiä, kaikki aistit avoinna. Näemme ja koemme energioita ja omaksumme tietoa toisten mielialasta ja luonteesta. Tällaisia havaintoja ei kuitenkaan juuri tueta, joten lakkaamme vähitellen kiinnittämästä asiaan huomiota. Suljemme samalla oman intuitiomme osittain pois käytöstä. Onneksi intuitiota voi kehittää ja yhteyttä siihen vahvistaa myöhemminkin.

Meissä kaikissa asuu nimittäin enemmän viisautta kuin uskommekaan. Vahvistamme yhteyttä sisäiseen tietoomme muun muassa tulemalla tietoisemmaksi energioita meissä itsessämme, toisissa ihmisissä ja ympärillämme. Vähitellen itsetuntemuksemme lisääntyy, opimme kuulostelemaan intuitiotamme ja luottamaan siihen. Se kannattaa, sillä intuitio on aina valmis opastamaan meitä oikealle tielle ja ohjaamaan meitä kohti iloa, rakkautta ja mielenrauhaa – niitä kaikkein parhaita viboja.

Leena on yksi syksyn Viisas elämä -messujen valovoimaisista esiintyjistä ja luennoi energioista messuilla sunnuntaina klo 11.30! Lisätietoa Hyvät vibat -luennosta löydät täältä.

Leena Siitonen

Leena Siitonen, FM, on henkisen kasvun ohjaaja ja näkijä.

Leena kirjoittaa ja luennoi henkisen kasvun aiheista, järjestää voimauttavia iltoja, ohjaa workshoppeja ja tekee auratulkintoja Iloinen Aura -yrityksessään. Hän haluaa auttaa ihmisiä muistamaan oman sisäisen viisautensa ja voimansa ja rohkaista heitä lempeästi luottamaan intuitioonsa.

Tilaa tästä Iloisen Auran uutiskirje! Saat inspiraatiota henkiseen kasvuun ja heti tilattuasi ilmaisen videoluennon Viisi vinkkiä lempeämpään arkeen.

Tutustu Leenan auratulkintoihin, workshoppeihin, kursseihin ja kirjaan.

Seuraa Leenan iloisia päivityksiä Facebookissa ja Instagramissa.

Onko elämä joskus pelkkää suorittamista? Oletko usein liian ankara itsellesi? Hukutko välillä arjen vaatimusten keskelle? Tervetuloa Rakas ihana minä -verkkokurssille voimistamaan yhteyttä aitoon itseesi ja ottamaan askelia kohti itsesi hyväksymistä ja lempeämpää elämää! Voit aloittaa kuusiosaisen kurssin milloin haluat ja edetä kaikessa rauhassa, omassa tahdissasi.

Kommentoi!

kommenttia