Joulun ihme

Joulu on jokaiselle erilainen – ja myös joka vuosi erilainen. Olen viettänyt joulua vaihtelevissa kokoonpanoissa ja paikoissa: lapsuudenkodissa, ystävien luona, kotona, ulkomailla – joskus toisella puolella maapalloa. Jouluna on loikoiltu hiekkarannalla ja kökitty vesisateessa mökissä keskellä pimeää metsää. Välillä koossa on ollut suuri ja meluisa porukka, välillä kaksi ihmistä, joskus olen ollut yksin. Toisinaan lahjoja on ollut kokonainen röykkiö, toisinaan ei ensimmäistäkään. Olivatpa ulkoiset olosuhteet millaiset tahansa, joulusta on aina jäänyt hyvä mieli ja kauniita muistoja.

Myös joulun ihme on jokaiselle erilainen. Joulu voi olla henkinen kokemus, kaivattu hengähdystauko kiireen keskellä tai perinteikäs perhejuhla. Yksi löytää ihmeen joulun tunnelmasta, toinen lasten vilpittömästä ilosta, kolmas yhdessäolosta ja läheisten ihmisten seurasta. Joulun ihme voi tuntua vaikkapa rauhalta, valolta, ilolta, lämmöltä tai hiljaiselta onnelta. Syksyn loputtoman pimeät illat ovat takana, valoisa kevät edessä. Hetken aikaa maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Ihmeen kokemiseen ei tarvita mitään ulkoista – kuusi, koristeet ja kaikki muu ovat oikeastaan vain rekvisiittaa. Usein ihme asuu ohikiitävässä hetkessä, kaikkein pienimmissä asioissa: kynttilän liekissä, kellon helähdyksessä, rakkaan ihmisen naurussa. Kun sen tunnistaa, unohtaa muun ja muistaa ohikiitävän hetken, mistä tässä kaikessa taas olikaan kyse.

Ja kaikkein suurin ihme – niin, sehän olet sinä itse. Tänäkin jouluna.

Rauhallista joulua!

Leena Siitonen

Leena Siitonen, FM, on henkisen kasvun ohjaaja ja näkijä.

Leena kirjoittaa ja luennoi henkisen kasvun aiheista, järjestää voimauttavia iltoja, ohjaa workshoppeja ja tekee auratulkintoja Iloinen Aura -yrityksessään. Hän haluaa auttaa ihmisiä muistamaan oman sisäisen viisautensa ja voimansa ja rohkaista heitä lempeästi luottamaan intuitioonsa.

Tilaa tästä Iloisen Auran uutiskirje! Saat inspiraatiota henkiseen kasvuun ja heti tilattuasi ilmaisen videoluennon Viisi vinkkiä lempeämpään arkeen.

Tutustu Leenan auratulkintoihin, workshoppeihin, kursseihin ja kirjaan.

Seuraa Leenan iloisia päivityksiä Facebookissa ja Instagramissa.

Onko elämä joskus pelkkää suorittamista? Oletko usein liian ankara itsellesi? Hukutko välillä arjen vaatimusten keskelle? Tervetuloa Rakas ihana minä -verkkokurssille voimistamaan yhteyttä aitoon itseesi ja ottamaan askelia kohti itsesi hyväksymistä ja lempeämpää elämää! Voit aloittaa kuusiosaisen kurssin milloin haluat ja edetä kaikessa rauhassa, omassa tahdissasi.

Kommentoi!

kommenttia