Keho ja mieli tasapainoon viisalla ravinnolla

Minulta kysytään usein, miksi valitsin ammatin ravinnon parissa. Olen aina ollut hurjan kiinnostunut ravinnon vaikutuksista. Parikymppisenä aloin kasvissyöjäksi ja innostuin paastosta. Samaan aikaan syttyi innostus liikuntaan ja aikani pompittuani muiden tunneilla aloin itse ohjata tunteja. Seuraavan kerran innostuksen aalto hyökyi ylitseni, kun koin omakohtaisesti, miltä tuntui, kun sairastuu eikä kaikki tekeminen olekaan enää itsestään selvyys. Halusin vaikuttaa itse omaan paranemiseeni. Tämä johti lopulta uran vaihtoon, jota en ole katunut. On valtavan innostavaa ymmärtää ihmiskehon toimintaa ja ravinnon vaikutuksista terveyteen, etenkin kun voin käyttää tietojani muiden ihmisten auttamiseen.

Polut eivät aina ole ihan suoria, minunkin tapauksessani tapasin ”oikeita ihmisiä oikeaan aikaan”, kunnes olin riittävän rohkea toteuttamaan unelmani. Ja sillä tiellä tässä ollaan! Ja mitä enemmän tietää, sitä enemmän ymmärtää, mitä ei vielä tiedä… Tietojen päivittäminen ja kartuttaminen siis jatkuu luultavasti niin kauan kuin teen tätä työtä.

Tässä vaiheessa oli aika kirjoittaa kirja. Kerron siinä, mitkä ovat tärkeimpiä tekijöitä ravinnossa ja elämäntavoissa, kun tavoitellaan energistä, tervettä ja toimivaa kehoa, hyvää ruuansulatusta – ja myös itselle sopivaa painoa. Olen onnekseni nähnyt lukemattomia onnistumisia hyvän olon ja terveyden saavuttamisessa näinä reiluna kahdeksana vuonna kun olen toiminut FLT ravintovalmentajana. Uskon, että jokainen voi tervehtyä ja parantaa oloaan, kun vain annamme keholle siihen tilaisuuden.

Siitä huolimatta, että kokee syövänsä terveellisesti, on monilla edelleen terveysongelmia. Tämä voi johtua monista asioista, myös menneet asiat vaikuttavat tämän päivän terveyteen. Suoliston bakteerikanta, ravinnon sulaminen ja imeytyminen, ruoka-aineiden yksilöllinen sopivuus tai sopimattomuus, stressin määrä ja liikunta vaikuttavat tasapainoisen ravinnon ohella. Funktionaalinen lääketiede on ajattelutapa, jossa korostetaan ennalta ehkäisyä ja terveyden ja hyvän olon palauttamisessa käydään läpi kaikki oleelliset siihen vaikuttavat asiat – joista yksilöllisesti sopiva ruokavalio on tärkeimpiä elementtejä. (Funktionaalisesta lääketieteestä lisää mm. Institute for funcional medicine: www.functionalmedicine.org ja www.prohealth.fi)

Usein tapaan myös ihmisiä, joilla on todella kova halu parantaa oloaan ja ruokavaliotaan, mutta jokin asia omassa elämässä estää hyvien suunnitelmien täytäntöönpanoa. Onkin tarkasteltava koko elämää, ajankäyttö mukaan lukien, kun haluaa tehdä pysyviä muutoksia. Tavoitteiden asettaminen, sopivan kokoiset muutosaskeleet ja suunnitelmallisuus auttavat myös innokasta uuden ruokavalion ja elämäntavan etsijää. Sisällytinkin kirjaan tehtäviä, joiden avulla voi hahmottaa omaa tilannettaan ja tehdä selkeitä, pysyvään onnistumiseen johtavia muutoksia.

Tässä blogissa tulen jakamaan reseptejä ja hyvän olon vinkkejä – suoliston hyvinvointiin ja muuhunkin liittyen – sekä  kannanottoja ajankohtaisiin ravintoaiheisiin.

Mistä aiheista sinä haluaisit kuulla? Kommentoi alle.

Artikkelikuva: kirjastani Virtaa ravinnosta! Miten löydät kehon ja mielen tasapainon sinulle sopivalla ruokavaliolla 

Lisää bloggaajasta:

Annika Havaste on FLT Ravintovalmentaja®. Hän on jo yli kahdeksan vuoden ajan ohjannut ihmisiä terveyden ja suoliston hoidossa luonnollisin keinoin. Havasteen terveysfilosofia pohjautuu ihmisen yksilöllisyyden ja kokonaisvaltaisuuden huomioimiseen. Pro Health Oy on myöntänyt Havasteelle FLT Ravintovalmentaja® -lisenssin. Hän on myös suorittanut Institute for Functional Medicine’n funktionaalisen lääketieteen opintoja. Annika kirjoittaa myös Virtaa ravinnosta -blogia ja antaa hyvän ravinnon vinkkejä facebookissa nimellä Annika Havaste FLT Ravintovalmentaja. Annikan nettisivuilta löytyy lisätietoa kirjoittajasta ja ravintovalmenuksesta: www.annikahavaste.fi

Annika Havaste luennoi terveellisestä ravinnosta syyskuun Viisas elämä -messuilla, tervetuloa kuuntelemaan!

Havasteen kirja Virtaa ravinnosta! ilmestyi elokuussa 2015.

Kommentoi!

kommenttia