• Etusivu
  • Blogit
  • Miksi kotona kehossa oleminen ei ole ihan pikkujuttu?

Miksi kotona kehossa oleminen ei ole ihan pikkujuttu?

Keho-mieli -yhteyden kehittämisestä on tullut yhä suositumpaa. Tarjolla on joogaa, itämaisia lajeja, luovaa tanssia, meditaatiota ja mindfulnessia. Monille ei riitä vain fyysinen kuntoilu, koska kuormitus ajassamme on useimmiten henkistä. Tämä herättää kaipausta kehon ja mielen yhteydestä, josta voi avautua yhteys sisäiseen hiljaisuuteen ja henkisyyteen.

Äkkiseltään voisi ajatella, että kyse on vain trendikkäistä harrastuksista, jotka unohtuvat ja korvautuvat nopeasti uusilla. Toki trendit elävät ja kuolevat, mutta ilmiössä voi havaita myös jotakin merkityksellisempää: yksittäisissä ihmisissä herännyttä tarvetta sisäiselle kasvulle. Väitetään, että muutos, jota nyt elämme, on siirtymistä tietoyhteiskunnasta luovuuden aikaan. Monia ihmisiä koskettaa se, että vanhat mallit ja rakenteet eivät välttämättä tarjoa turvaa – omaa paikkaa esimerkiksi työelämässä ei välttämättä löydy samalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä. Elämän vaikeudet ikään kuin taputtavat ihmistä olalle ja pyytävät oivaltamaan: kuka oikeastaan olet ja mikä on erityisyytesi? Kehotietoisen itsetuntemuksen kehittämisen myötä ihminen voi keskittää voimavaransa selkeämmin ja tietoisemmin merkityksellisiin asioihin, luoda syvyyttä ihmissuhteisiinsa sekä oppia pitämään huolta itsensä eri olemuspuolista: kehostaan, mielestään ja henkisyydestään.

Luovia ratkaisuja edellyttää myös maailman yleistilanne: kriisit ja ympäristön yltiöpäisen kuormituksen ratkaiseminen. Tarvitsemme tässä tilanteessa – sekä yksilöinä että yhteisönä – kehon, mielen ja henkisyyden yhtenäistämistä ja toimivan vuoropuhelun kehittämistä. Tätä mieltä on arvostettu luennoitsija ja kirjailija, Andrew Harvey. Harveyn näkemys on, että kokiessaan ykseyden itsessään ihminen kykenee luomaan yhteistyötä kilpailun ja vastakkainasettelujen sijaan sekä toimimaan eheästi: luovasti eikä pelosta käsin. Näkemys voi kuulostaa hullulta, jos on oppinut ulkoistamaan jumalan ja henkisyyden jonnekin etäälle, luottamaan älyllisyyteen ja ajatteluun sekä pitämään kehoa muokkausta ja kontrollia tarvitsevana robottina.

Kehon, mielen ja henkisyyden ykseys on ollut kulttuurillisesti kauan kadoksissa. Arkeologisten tutkimusten mukaan muinaisissa shamanistisissa kulttuureissa ykseys kuitenkin on ollut todellisuuden kantava voima: elämä nähtiin pyhänä, kunnioitettavana ja vaalittavana yhtenä kokonaisuutena. Maskuliinisuus ja feminiinisyys koettiin toisiaan täydentävässä kumppanuussuhteessa. Harveyn mukaan erillisyyden aikakausi sai alkunsa noin 900 eKr. Tällöin käsitys elämästä muuttui: jumaluus irrotettiin fyysisyydestä, feminiinisyyttä alettiin alistaa ja samalla riistosuhde luontoa kohtaan sai alkunsa. Keho, mieli ja henkisyys alettiin nähdä toisistaan erillisinä.

Kehossa kotona olemisen perusta on ennen kaikkea luottamus ja turvallisuuden kokemus. Pelkoreaktiot – taistele, pakene, jähmety – virittävät meidät stressitilaan, jossa yhteistyö ja luovuus eivät toimi parhaiten. Energia suuntautuu selviytymiseen, ja yhteys tuntevaan kehoon häviää. Nämä vaistomaiset pelkoreaktiot ovat muinoin suojelleet meitä hengenvaarallisissa tilanteissa, fyysisissä uhissa, kuten petoeläimen hyökätessä. Nykyään nämä mekanismit aktivoituvat useimmiten sosiaalisissa tilanteissa ja kun koemme egomme uhatuiksi. Haasteenamme onkin purkaa tarpeettomia selviytymistaisteluja, jotka syntyvät mielemme uhkakuvista. Arkipäivän aikana onkin hyvä pysähtyä aika ajoin kuulostelemaan, missä olet menossa: oletko keskellä selviytymistaistelua vai luottamuksen, yhteistyön ja luovuuden tilassa?

kotona kehossa

Kehon kuuntelun kautta ajaudumme kohtaamaan omia spontaaneja tunteita ja reaktioita, joita muutoin ehkä sivuuttaisimme. Joudumme kosketuksiin omien psyykkisten suojien ja robottimaisten roolien kanssa. Kun suojista päästää irti, tarjoaa sisäinen kokemus kehoyhteydestä uudenlaista turvallisuutta olla avoin. Aidossa kohtaamisessa roolit eivät ole panssareita, vaan ihminen on aidosti tavattavissa, ja hän kokee – ei vain kuvittele päässään – toisen ihmisen eheyden ja pyhyyden.

Pohjimmiltaan ”kotona kehossa” oleminen ei siis ole trendilajien harrastamista, vaan se on kasvua omaan moninaiseen potentiaaliin ihmisenä. Keho on ainoa varma asia – oma koti – mikä meillä on koko fyysisen elämän ajan. Kehotietoisuus on kehitettävissä oleva elämäntapa, suhde elämään, toisiin ihmisiin ja erityisesti itseemme. Se on elossa oloa aistillisena, luovana ja eheyttä ympärilleen luovana ihmisenä.

Riitta Saarikko

www.viisaskeho.fi

Ohjaan Kotona kehossa -työpajan yhdessä Pirjo Salon kanssa syksyn 2016 Viisas Elämä -messuilla Tampereella la 13-13.40. ks. messuohjelma

Kansainvälinen Kotona kehossa -seminaari Tampereella 28-29.10.2016! lue lisää

 

Kommentoi!

kommenttia