Lähimmäisenrakkauden 24h-käsirautahaaste

Nuoret seuraavat tubettaja-idoliensa 24h-käsirautahaasteita. Millaisen ihmisen kanssa olisi erityisen kiusallista joutua käsiraudoilla yhteen kytketyksi? 

Elämään kuuluu kärsimys. Haasteet, epäonnistumiset, koettelemukset. Vähäisemmät päivittäin, kuten kuorsaava puoliso, isommat menetykset ja taistelut onneksi harvakseltaan.  Emme valitse kärsimystaakkojamme itse. Vaikka ehdoin tahdoin valitsemme toimia tavalla, josta saattaa seurata kärsimystaakka, ei meillä ole kokemusta tuosta kärsimyksestä. Rakastunut nuoripari ei ole kokeillut avioeroa. Tupakkaa polttava ei ole koemaannut keuhkosyövässä. Dynaaminen kasvuyrittäjä ei ole testannut konkurssia. Moottoripyörästä haaveileva ei ole kokenut kaatumista vauhdissa.

Vaikka elämä arpoo taakat, stressikuorman ja lähimmäisenrakkauden näkökulmasta ei ole lainkaan yhdentekevää, minkä kärsimystaakan saa kantaakseen. 

Talousvaikeuksiin ajautunut on melkeinpä alinta kastia. Hän menetti työpaikkansa tai hänen yritystoimintansa ajautui vaikeuksiin ehkä ulkoisen syyn johdosta, lamahan yllätti kaikki. Silti  hän ja ympäristö kokevat yksilönvapautta korostavassa nykyajassa, että tilanteen korjaaminen on hänestä itsestään kiinni: ”Tsemppiä nyt oikeasti, ja onneksi se on vain rahaa eikä terveys, joka on mennyt.”

”Vain rahan” menetys tarkoittaa käytännössä sitä, että velkaantunut saattaa elää vuosia päivittäisessä epävarmuudessa, pelossa ja ahdistuksessa. Vähän väliä ilmaantuu laskuja, eikä hänellä ole käsitystä, mistä rahaa maksamiseen tulee. Hänen on esitettävä päivisin reipasta, jotta työnantajat tai asiakkaat kiinnostuisivat. Laskut ovat rikkaruohojen tavoin nopeasti uusiutuva luonnonvara. Masennus ja stressi vievät voimat, ajavat fyysisesti huonoon kuntoon, ja monet pakenevat alkoholin tai lääkkeiden kylmään syliin.

Vakavasti fyysisesti sairastunut saa Suomessa hyvää hoitoa sairaalassa. Häntä käydään myös  katsomassa, kuuntelemassa, piristämässä. Hänen ei tarvitse esittää jaksavaa ja iloista saadakseen hoitoa lääkäreiltä tai edes empatiaa lähimmäisiltä. Hänen ei tarvitse tehdä päivittäin päätöksiä sairautensa parantamisesta: mitä lääkettä tänään etsisin, anoisin, kokeilisin? Taloushuolten parissa kamppailu edellyttää vaikeita valintoja itseltä päivittäin.

Vaikka kyseessä on ”vain rahan” menetys, useimmilla se käytännössä tarkoittaa esimerkiksi kotia ja muuta omaisuutta, omia ja lasten harrastuksia, rakasta työyhteisöä, monilla sen lisäksi myös läheisiä ihmissuhteita, jotka eivät kestä pitkää, jatkuvaa ja kestoltaan epämääräistä stressiä. Epäonnistumisen ja kyvyttömyyden tunne on raastava, kun syyllinen vaikuttaa löytyvän vain peilistä.

Stressimittarilla monen vuoden rahahuolet, joiden ratkaisemiseksi ihan itse voi ainakin periaatteessa vaikuttaa joka päivä, on musertavan määrän voimia vievä prosessi. Päivä toisensa jälkeen voi todeta ottaneensa ikään kuin liian vähän lääkettä tai väärästä purkista – epäonnistuneensa. Lääkärit eivät anna reseptejä taloushuoliin, hoitajat eivät tarkkaile potilaan tilannetta ja omaiset tue parhaansa mukaan vararikkoisen levätessä, toisin kuin raajarikkoisen.

Omasta syystään liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen moottoripyöräilijän luona käy joukko ystäviä, jotka tarjoavat jo etukäteen apuaan arjen askareisiin sairaalasta pääsyn jälkeen. On silkka ilo sada auttaa frendiä! Ja hän jaksaa jo hymyillä, sillä toipuminen on pääosin lääkäreistä kiinni. Kotiin päästyään kun muistaa tehdä jumppaa valmiiksi annettujen ohjeiden mukaan. Valtio maksaa toipumisen.

Työttömät ja konkurssia tekevät kärsivät yksin kotona. Hyvin todennäköisesti kukaan ei soita ja kysy: ”Miten voin auttaa sinua?”, sillä talousvaikeuksissa oleva tarvitsee hyvin neuvojen ja empatian lisäksi jotain, jota minulla on, mutta josta minä en halua luopua. Olisi äärettömän kiusallista sanoa, etten halua auttaa, ostan mieluummin nautintoja itselleni ja perheelleni.

Velkaantuneen lisäksi muutkin olettavat jokaisen hoitavan talousongelmansa itse, mutta kyvyttömyyden tunne, epäonnistuminen, häpeä ja pelko tulevaisuudesta syövät voimat. Pitkittyneet, vakavat taloushuolet jopa tutkitusti vaikuttavat aivoihin, kaventavat aivojen toimintakykyä. Ahdingossa pitkään elänyt ei enää pysty ryhdistäytymään omin avuin ja tsemppaamalla.

Jos saisimme konkurssin vuoksi masentuneen ja avioeron jälkeen itsemurhan tehneen puolitutun perheenisän takaisin, tekisinkö jotain hänen kohdallaan toisin? Huokaisisinko kuitenkin helpotuksesta, ettei hän elä aivan lähipiirissä? Jos uskallan kysyä vaikeuksissa olevalta, miten voin auttaa, hyvin todennäköisesti hän ei pyydä minulta juuri mitään. Vaikka hän pyytäisi jotain, mitä en halua antaa, oppisin ainakin itsestäni jotain tärkeää. Mikä minulle on arvokasta, ei vain puheen, vaan tekojen tasolla?

Lopulta arvokkainta ihmiselämässä kaikille meistä on rakkaus, lähimmäisenrakkaus. Siinä kasvaminen on elämän tärkein tehtävä. Pienenpieni kasvuaskel kerrallaan riittää. Kun pienen teon tekee monta lähimmäistä kerralla, niistä yhdessä syntyy ihmeitä!

Kommentoi!

kommenttia