• Etusivu
  • Blogit
  • Maalaisjärjen Yliopisto: Lyhyt oppimäärä arkionnellisuudesta

Maalaisjärjen Yliopisto: Lyhyt oppimäärä arkionnellisuudesta

Olenko onnellinen? Mitä kannattaisi seuraavaksi valita, tehdä, säilyttää tai muuttaa, jotta olisin vielä onnellisempi? Toisen mielestä onnellisuutta lisäisi kaunis auringonlasku, toisen mielestä huurteinen tuoppi.

Kuuntelin YLE:n Tiedeykkösen radio-ohjelmaa ”Onko elämän päämääränä tulla onnelliseksi?” siivotessani kotiani myyntikuntoon. Olisin tietenkin onnellisempi, jos voisin asua rakkaassa kodissani jatkossakin. Vai olisinko? En odottanut kuulevani mitään uutta, olenhan suorastaan onnellisuuden besserwisser!

Ohjelmassa referoitiinkin tuttuja teoksia, kuten Jonathan Haidtin oivallista Onnellisuushypoteesia. Yllättäen ohjelman ”puolella korvalla” kuuntelukin aikaansai hämmentäviä, pysähdyttäviä oivalluksia. Oli suorastaan pakko purkaa ne paperille. En edes yritä punoa arkisia siivoushavaintoja onnellisuusteorioihin, vaan jaan ne raakileina. Antakaa anteeksi pölyrättiin eksyneet ajattelun ja tieteellisen näkökulman uuvahdukset – jos ei muuten, niin onnellisuuden nimissä! Anteeksianto nimittäin lisää onnellisuutta.

Havainto 1: Onnellisuuden taso vaihtelee. Sen lisäksi onnellisuuden lähde saattaa ehtyä – ja pakottaa janoisen etsimään uutta lähdettä. Onnellisuuden janon sammuttavia lähteitä on aina ja ainakin kaksi lähes jokaiselle. Niiden etäisyys janoisesta  kuitenkin vaihtelee elämän kuluessa.

Onnellisuus on toisaalta – ja etenkin länsimaisen käsityksen mukaan – hyvä fiilis. Kun minulla on hyvä mieli, olen onnellinen.

Mitä hyvä fiilis, onnellinen olotila tai hyvä mieli pitää sisällään, se riippuu etenkin persoonallisuudesta: toiselle onnellisuus on hekumallista nautintoa, jollekulle leppoisaa tyytyväisyyttä, toiselle mielenrauha. Millainen on onnellisuuden tunne sinulle? Fysiologisesti onnellisuus on melko yksinkertaisesti kemiaa. Matemaattisesti siis hyvä mielihyvähormonitase.

Toisaalta onnellisuus on merkityksellisyyden, tarkoituksen kokemusta. Olemisellani, elämiselläni ja toiminnallani on tarkoitus, se on merkityksellistä. Maalaisjärjen Yliopistossa voi karkeasti itsearvioida näppituntumalla, kuinka suuri osa onnellisuudestani riippuu tunnetilasta, kuinka suuri osa elämän merkityksellisyydestä.

Voidaan ajatella, että hedonisti on toinen ääripää, jolle nautinnon tunne on tärkein onnellisuuden kriteeri elämässä, elämän tarkoituksesta viis, ja esimerkiksi pappi toinen ääripää, jolle Jumalan palveleminen on kaikki kaikessa, mielihyvän kokemukset elämässä eivät juurikaan vaikuta elämän laatuun ja onnellisuuteen.

Onnellisuusjanoisena totesin olevani noin 70-prosenttisesti merkityksellisyydellä ja 30-prosenttisesti hyvällä fiiliksellä janoani sammuttava. Puhelinsoitolla tavoitin läheisen, joka arveli olevansa toisinpäin 70-30 %.

Kolmekymppisenä olin paljonkin enemmän fiilishakuinen. Ihailin Äiti Teresaa, joka on ääriesimerkki merkityshakuisesta: jopa vuosikymmeniä hän kykeni palvelemaan lähimmäisiä tuntematta itseään lainkaan onnelliseksi. Mielihyvää ei tarvita ja kärsimystä voi sietää vuosikausia, jos elämällä on Tarkoitus. Nuorella aikuisella sellaista ei usein vielä ole.

Myöhemmin hyvää fiilistä oli joko yllin kyllin tai ruuhkavuosien ja laman rytinässä aivan liian vähän, joten elämä suorastaan pakotti noutamaan vastahakoisesti vettä merkityslähteestä. Vanhemmuus, puolison rooli, esimiehenä ja mentorina, hyväntekijänä… you name it. Ja elämästä puuttui… suola.  

Hyvän fiiliksen kaipuu saattaa patoutua – ja sen jälkeen ryöppyää valtoimenaan. On suorastaan pakko saada iloa, nautintoja, elämyksiä, tai mielenrauhaa. Joskus taas hyvää fiilistä on elämässä ollut jo suorastaan ylitsevuotavasti, jolloin elämän polku johdattaa aivan itsekseen merkityslähteen äärelle.

Mieleen tuli myös ihmisiä, joille fiilis on lähes kaikki kaikessa, jotka imuroivat hyvää fiilistä 110-prosenttisesti: onnistumisen tai hallinnan fiilistä työssä ja harrastuksissa, siihen höysteeksi tyydytyksen fiilistä hyvästä vanhemmuudesta, kuorrutteeksi fiilistä näkyvästä hyväntekeväisyydestä ja niin edelleen. 

”200 tonnin vuositulot eivät tehneet onnelliseksi, mainostoimistopomo ryhtyi joogaopettajaksi.” Iltapäivälehden otsikko antaa ymmärtää, että kyseessä olisi siirtymä merkityksellisyyden lähteille, mutta onko näin? Mielenrauhahan on myös tunne. Joku saattaa omistautua mielenrauhan tunnekokemukselle entisen elämyksellisen ja adrenaliinitäyteisen elämän jälkeen.

Havainto 2: Se, kumpi määrittää onnellisuutta enemmän, ulkoisten olosuhteiden vai sisäisen kokemuksen laatu, on tärkeä avain. Jos onnellisuus riippuu ulkoisista tekijöistä (kuten nautintojen tai merkityksellisen tekemisen laatu tai määrä, tekemisen palaute tai suosio), onnellisuus on helposti tuuliajolla, mahdollisuus vaikuttaa sen tasoon on alempi.

Havainto 3: Tärkeintä on tunnistaa oman onnellisuuden tärkein lähde juuri nyt, olla avoin kartan muutoksille, eikä yrittää kopioida toiselta tai manipuloida jonkun toisen onnellisuuden lähdettä.

Onnellisuuden lähteitä:

Tunne — 

  • Kunhan kaikki sujuu siedettävästi ja joskus on oikein mukavaa, se riittää
  • Haluan ”elää täysillä”, saavuttaa tavoitteeni, elää rakastettuna ja rakastaa
  • Tärkeintä elämässäni on mielenrauha ja tasapaino
  • Rakastan kirjoittamista / urheilua / tutkimista / käsitöitä / säveltämistä / eläinten hoitamista…
  • Tärkeintä elämässäni on hoitaa lapsia, en tarvitse ”omaa elämää”
  • Unohdan lähes kaiken muun, yritän vuosien kuluessa keksiä syöpälääkkeen / omistan elämäni Jumalalle…

— Tarkoitus

Maalaisjärjen Yliopiston seuraava kurssi käsittelee etiikan (vai myös etikan?) ja arvojen merkitystä onnellisuudelle. Sitä odotellessa jaetaan onnellisuuskarttojamme toistemme kesken.

Kommentoi!

kommenttia