Me ollaan sankareita kaikki

Olkoon vaikka millainen klisee, mutta en varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta arjen sankaruutta. On hurjaa, millaisen määrän rohkeutta, lempeyttä, lannistumattomuutta, loputonta kärsivällisyyttä, lujaa uskoa ja vilpitöntä rakkautta voi nähdä ihan tavallisissa ihmisissä ihan tavallisena päivänä, kun malttaa katsoa ympärilleen.

Arjen sankaruus on vaikka sitä, että vielä viidennellätoistakin kerralla vastaa kärsivällisesti kysymykseen ”Niin mut miks, äiti?”, pyyhkii kakkapyllyn, tyynnyttää raivarin ja siivoaa muussantuneen banaanin auton takapenkiltä.

Se on sitä, että vaikka sen ainoan, koko vuoden odotetun loman sataa, on kylmä ja hyttyset pistävät paukamille, ei lannistu, vaan jaksaa miettiä, mitä kivaa voisi siitä huolimatta tehdä ja ainakin yrittää ottaa ihan rennosti.

Se on sitä, ettei masennu, kun talonrakennusprojekti venyy venymistään, koska vääränkokoisten kaakeleiden lisäksi raksalle saapuvat myös vääränpaksuiset laudat ja vääränväriset keittiönkaapit.

Tai sitä, että nielaisee terävät sanat tai kitkerän kommentin, koska toinen teki kuitenkin parhaansa eikä haittaa, että lopputulos on vähän sinne päin.

Kaikkein tiukimmissa tilanteissa rohkeutta tarvitaan kaikkein eniten: kun puoliso pettää, jättää tai osoittautuu muuten sopimattomaksi ja äkkiä koko korttitalo hajoaa. Kun työpaikka menee alta. Kun sairaus iskee. Kun on rakentanut elämänsä jonkin aatteen tai yhteisön varaan ja huomaa, ettei kaikki ollutkaan sitä, miltä näytti. Kun jää tyhjän päälle. Osoittaa suurta sankaruutta, ettei kokemuksista katkeroidu, vaan yrittää nähdä niissä merkityksen, muistaa hyvän ja kauniin, ja jatkaa eteenpäin.

Rohkeutta vaaditaan myös silloin, kun on ihan varma siitä, että itsellä on maailmalle jotain arvokasta annettavaa, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan. Ettei siitä huolimatta luovuta, vaan jatkaa sitkeästi käsikirjoituksen raapustamista, biisin säveltämistä, taideteoksen maalaamista tai firman pyörittämistä, ja uskoo siihen, että jonain päivänä kaikki loksahtaa kohdalleen.

Usein arjen sankaruus on sitä, että ilmaisee tunteensa vaikka hirvittäisi ja tulee esiin omana itsenään, oli ”kaappi” sitten millainen tahansa, ja julistaa: tällainen minä olen, ottakaa tai jättäkää.

Emme kasva silloin, kun kaikki sujuu pehmeästi ja ongelmitta, vaan silloin, kun kaikki menee pieleen, ahdistaa eikä homma toimi. Juuri niinä hetkinä löydämme itsestämme voimaa, jota emme tienneet olevankaan. Oivallamme, miten luovia ja viisaita olemme. Päätämme – ehkä omaksikin yllätykseksemme – että ei tämä näin mene, emme me niin vaan anna periksi. Koska hei, mehän ollaan sankareita.

Leena Siitonen

Leena Siitonen, FM, on henkisen kasvun ohjaaja ja näkijä.

Leena kirjoittaa ja luennoi henkisen kasvun aiheista, järjestää voimauttavia iltoja, ohjaa workshoppeja ja tekee auratulkintoja Iloinen Aura -yrityksessään. Hän haluaa auttaa ihmisiä muistamaan oman sisäisen viisautensa ja voimansa ja rohkaista heitä lempeästi luottamaan intuitioonsa.

Tilaa tästä Iloisen Auran uutiskirje! Saat inspiraatiota henkiseen kasvuun ja heti tilattuasi ilmaisen videoluennon Viisi vinkkiä lempeämpään arkeen.

Tutustu Leenan auratulkintoihin, workshoppeihin, kursseihin ja kirjaan.

Seuraa Leenan iloisia päivityksiä Facebookissa ja Instagramissa.

Onko elämä joskus pelkkää suorittamista? Oletko usein liian ankara itsellesi? Hukutko välillä arjen vaatimusten keskelle? Tervetuloa Rakas ihana minä -verkkokurssille voimistamaan yhteyttä aitoon itseesi ja ottamaan askelia kohti itsesi hyväksymistä ja lempeämpää elämää! Voit aloittaa kuusiosaisen kurssin milloin haluat ja edetä kaikessa rauhassa, omassa tahdissasi.

Kommentoi!

kommenttia