• Etusivu
  • Blogit
  • Menestyksen ja merkityksellisen elämän kova hinta

Menestyksen ja merkityksellisen elämän kova hinta

Sanotaan, että asiat kehittyvät usein seitsemän vuoden sykleissä. Ehkä siinä on jotakin perää. Olen kokenut seitsemän menestyksen ja yltäkylläisyyden vuotta, sen jälkeen seitsemän merkityksellisen työn vuotta.

Seitsemän vuotta sitten minulla oli suurin piirtein kaikki, mistä olin haaveillut. Tarkemmin ilmaisten kaikki se, mistä olin oppinut haaveilemaan.

Perhe, upea koti lähellä merta ja lyhyen ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Parivuotias, iloinen ja terve lapsi.

Oma yritys, joka työllisti monta ihmistä.

Ei vain terveyttä, vaan hyvä kunto. Vyötärö äitiyslomalla. Nelikymppisenä vedin leukoja ja kipitin Paavo Nurmi –maratonin ikäsarjan voittoon ilman sen kummempia treenejä.

Elämässä oli ihania ystäviä, mukavia harrastuksia, antoisia meaningful life -kursseja ulkomailla. Urheiluautoja ja Tahitin-matkailua luksushotelleissa.

Toisin kuin tarinan kuuluisi mennä, menestyksen hinta ei ollut kova. En raatanut työssä, päinvastoin. En oikeastaan koskaan tehnyt ylitöitä ennen kuin tulin äidiksi. Sen jälkeen en ollenkaan. Tein mielekästä, mukavaa työtä konsulttina. Osasin rakentaa kasvua, materiaalista sellaista. Toki annoin myös aina reilulla kädellä hyväntekeväisyyteen.

Mutta jostain sain päähäni, että materiaalisen menestyksen rakentaminen yrityksille ei ole riittävän merkityksellistä työtä. Niinpä tutkin ja pohdin asioita. Kirjoitin kirjan Suorituselämästä merkityselämään, näin jälkikäteen todeten varsin fiksun ajatuksen ympärille: ei se ratkaise, mitä teet, vaan miten elät.

Ja miten itse suutari päätti elää? Ilman kenkiä tietenkin! Luopua siitä, mitä tekee.Halusin tehdä jotain sellaista, joka olisi merkityksellistä. Halusin muuttaa maailmaa hiukan paremmaksi paikaksi.

”Ei ole mitään niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole kovin tärkeää.” – kiinalainen sananlasku

Tämän olin toki oppinut.

”I know it.” ”Yes, but are you living it?” – Keith Cunningham

Miten kiinalainen viisaus pitäisi tulkita, elää todeksi? Luopua turhasta – vai arvostaa sitä, mikä sinulla on?

Seurasin intuitiotani, kutsumustani. Otin askeleita uudelle uralle, valmentajaksi ja kirjailijaksi. Laman kourissa pärjäävät taistelijat, eikä minulla ollut voimaa taistella raivoisasti rahasta. En osannut tietenkään pelätä lamaa, sillä sehän vie vain materiaa, eikä materia ole minulle tärkeää.

Ei ollutkaan, ennen kuin sen menettää. Taloudellisen turvan ja vapauden suhteen on melko lailla samoin kuin terveyden: sitä osaa arvostaa vasta, kun sitä ei enää ole.

Itse olin aina maksanut tuhansia euroja vuodessa henkisistä ja hengellisistä antimista, sillä se oli minulle elämässä arvokkainta. Kursseista, kirjoista, luennoista. Minusta oli itsestään selvää, että muutkin tekevät niin. Heti, kun talous sallii, kannattaa investoida ihmisenä kasvamiseen ja hyväntekeväisyyteen. Mutta hyvin, hyvin harva elää näin. Kovin moni ei pysty, sillä talous ei anna myöten. Ja vielä useampi ei lopulta halua, vaikka valehtelee itselleen haluavansa.

Hankin tuon hyvän kirjan. Tunnin päästä kirjan nimikin on unohtunut.

Kirjat ovat kalliita. Ostan tosin usein puseron tai viinipullon piristääkseni itseäni.

Minä en ehdi valmennukseen, eikä minulla ei ole rahaa.

Seuraavaksi sosiaaliseen mediaan ilmestyy kuva, jossa henkilö, joka ei ehdi ja jolla ei ole rahaa, siemailee drinkkiä etelän auringossa.

Elämä on priorisointeja.

Priorisoinnit ovat sellaisia, jotka eletään todeksi teoin, ei pelkin sanoin, haluina, mielipiteinä ja toiveina.

Olen oppinut, että lopulta aika harva priorisoi terveyttä, mielenterveyttä ja henkistä kasvua arjen teoillaan. On kovempi työ myydä ihmiselle henkistä kasvua ja onnellisuutta kahdella kympillä kuin myydä menestyksen työkaluja kahdellakymmennellä tuhannella.

Menestymisen hinta oli se, ettei sitä osannut arvostaa. Ihminen ei hevillä opi olemaan tyytyväinen siihen, mitä hänellä on. Hänen täytyy ensin menettää. Kirjoja lukevat ne, joiden elämän kivijalkaa on jo heiluteltu. Kursseille ja valmennukseen ehtivät sellaiset, jotka ovat joutuneet isoihin vaikeuksiin kiireinensä. He maksavat, jotka ovat oppineet kantapään kautta rahan arvon. Laman jäljiltä heitä on entistä enemmän.

Ottaisin kuitenkin ilomielin takaisin menestyksen vuodet. Nautiskelisin hillitymmin ja tekisin vapaaehtoistyönä valmennusta ja kirjoittamista. Ottaisin kyynelsilmin kiitollisena takaisin yöuneni ja mielenterveyteni, joita taloushuolet ovat ”merkityksellisten”  seitsemän vuoden aikana liian rajusti ravistelleet. Palauttaisin sosiaalisen elämän, joka jäi, kun en jaksanut masentuneena lähteä kotoa. Etsin uudelleen työyhteisöä, josta jouduin luopumaan. Raivaan esiin pientä kotia, jota en ole jaksanut siivota. Ostan edelleen kirjoja, vaikka ne tuntuvat kalliilta. Osaan arvostaa lähimatkailua.

Lopulta suutari etsii pölyisiä kenkiään: ei se, mitä teen ja mitä minulla on, vaan se, miten elän. Onnellisuudesta ja merkityksellisen elämän suorittamisestakin voi tulla riippuvaiseksi.

Tänään minulla on vihdoin kaikki, mistä olen aina haaveillut. Nimittäin: ”Anteeksiantaminen ja myötätunto tarjoavat minulle kaiken, mitä haluan.” – Lee Jampolsky: Vapaudu riippuvuudesta.

Kommentoi!

kommenttia