Mielikuvien voima

Jossain vaiheessa ymmärsin, että mielikuvat ovat tietoa voimakkaampia. Kun kerroin ihmisille kirjoittavani kirjaa joogan historiasta, kohtasin monia hämmentyneitä ja epäuskoisia, jopa vähätteleviä katseita. Sen oivaltaminen, että sana ”jooga” herätti useimmissa ihmisissä aivan erilaisia mielikuvia kuin minussa, otti aikansa.

Useimmat meistä muodostavat joogaa, kuten muitakin asioita koskevat mielikuvansa median tarjoaman kuvaston avulla. Millainen on median välittämä kuva joogasta? Muutamia yleisiä piirteitä ovat ainakin nämä:

  • Joogan harjoittaja on useimmiten valkoihoinen, nuori nainen.
  • Asanat, eli jooga-asennot, ovat harjoituksen keskeinen sisältö.
  • Jooga liittyy terveisiin elämäntapoihin ja hyvinvointiin.
  • Jooga on poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti neutraalia.

Joogan historiasta puhuminen siis todennäköisesti loihtii useimpien ihmisten mieleen kuvan trikoopukuisesta naisesta venyttelemässä eri aikakausina. Näin ollen on helppo ymmärtää, että pakkomielteisyyttä lähenevä suhtautumiseni aiheeseen herätti monissa kummastusta.

Pelkkä harjoitus ei riitä

Median lisäksi myös oma harjoituksemme muokkaa joogaa koskevia mielikuviamme. Joogapiireissä on tapana sanoa, että ainoastaan harjoituksella on merkitystä. Joogan konkreettisten hyötyjen osalta asia epäilemättä onkin näin, ja tässä se ei eroa mistään muusta inhimillisestä toiminnasta. Mikään määrä lukemista ei tarjoa samanlaisia kouriintuntuvia hyötyjä kuin säännöllinen harjoittelu.

Joogan kohdalla harjoituksen yksipuoliseen korostamiseen liittyy kuitenkin mielestäni ilkeä sudenkuoppa. Se luovuttaa vallan kokonaan opettajalle. Mistä voit tietää, että juuri tämä opettaja ja tämä menetelmä tarjoavat sinulle sen mitä kaipaat? Harmittomimmillaan tuhlaat pari tuntia ja parikymmentä euroa, pahimmillaan kohdistat vuosien ajan vääriä odotuksia ihmiseen ja menetelmään, jotka eivät alunperinkään kyenneet vastaamaan toiveisiisi.

Luottaisitko kitaransoitonopettajaan, joka kehottaa sinua välttämään musiikinkuuntelua tai paneutumasta musiikin historiaan? Tai pikemminkin, luottaisitko opettajaan, joka sano, ettei soitinten välillä oikeastaan ole eroja, koska kaikki soittaminen on pohjimmiltaan samaa? Saatat oppia soittamaan bluesia, vaikka oikeasti haluaisitkin soittaa Bachia.

Epäjoogiset joogit

On tavallista, että kohdatessaan omat mielikuvansa kyseenalaistavaa käytöstä joogaopettajien tai muiden harjoittajien taholta, ihmiset kiiruhtavat julistamaan, miten ”epäjoogista” tämä tai tuo käytös on.

Hyvän esimerkin tarjoavat joogaopettajan rooliin kohdistetut odotukset. Yleisesti tunnutaan ajattelevan, että joogaopettajan on oltava lempeä, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja salliva. Tämän, varsin nykyaikaisen ja länsimaisen käsityksen valossa monet historian merkittävimmistä joogeista olivat hyvin ”epäjoogisia”.

Esimerkiksi modernin joogan isänä tunnettu Tirumalai Krishnamacharya muistetaan äkkipikaisena, ankarana ja jopa väkivaltaisena opettajana. Hänen perintönsä siirtyi B. K. S. Iyengarin ja Pattabhi Joisin kaltaisille guruille, jotka etenkin nuoruudessaan käskyttivät oppilaitaan niin, että Suomen armeijan kiukkuisimmatkin skapparit olisivat jääneet toiseksi.

Myös mytologiassa joogit tunnetaan helposti kimpaantuvina ja tämän vuoksi vaarallisina hahmoina. Henkisten harjoitusten synnyttämän sisäisen kuumuuden (tapas) uskotaan hindulaisuudessa olevan uhka jopa jumalille. Sanotaan, että jos suututtaa jumalan, guru voi auttaa. Mutta jos suututtaa gurun, kukaan ei voi auttaa. Eikö kuulostakin ”epäjoogiselta”?

Mielikuvat eivät ole koko totuus

En tarkoita, että nykyinen käsitys lempeästä joogaopettajasta olisi väärä tai huono. Nuorta Iyengaria rautapatukalla läimivässä Krishnamacharyassa ei mielestäni ole mitään erityisen ihailtavaa. Ongelma on, että meillä on taipumus uskoa, että mielikuvamme edustavat lopullista totuutta asioista.

Voi tuntua vaikealta myöntää, että asiaan, josta pidämme, sisältyy myös puolia, joista emme pidä. Tehdessäni tutkimusta Erakkomajoista kuntosaleille –kirjaani varten kohtasin jatkuvasti asioita, jotka olivat ristiriidassa sekä omien käsitysteni, että median ja nykyisten joogakoulujen välittämien mielikuvien kanssa.

Samalla joogan historiaan ja filosofiaan paneutuminen on paljastanut minulle sen rikkauden ja monimuotoisuuden. Vaikka olenkin luonteeltani utelias, olisin tuskin koskaan viitsinyt uppoutua joogaan, jos median kuva siitä olisi koko totuus. Väittäisin jopa, että saan kiittää monia harjoituksestani saamiani hyötyjä siitä, että olen paneutunut aiheeseen laajemmin. Tutustuttuani joogan historiaan, olen saanut realistisemman käsityksen siitä, mitä harjoitukselta voi odottaa, ja miten siihen kannattaa suhtautua.

Jooga ei ole ikuista ja muuttumatonta

Lopuksi voisin laajentaa alussa esittämiäni neljää stereotyyppistä mielikuvaa:

  • Historiallisesti useimmat joogit ovat olleet intialaisia miehiä. Naisjoogit ovat olleet harvinaisia ennen 1900-luvun jälkipuoliskoa. Myös hathajoogateksteissä joogi on aina mies.
  • Asanat ovat vain yksi joogan välineistä. Joissakin tapauksissa asana tarkoittaa yksinkertaisesti istuma-asentoa. Kaikissa joogamuodoissa fyysisiä harjoituksia ei tehdä ollenkaan.
  • Terveiden elämäntapojen sijaan klassista joogaa leimaa inho kehoa kohtaan ja pyrkimys sen rankaisemiseen. Edes ”kehomyönteinen” hathajooga ei historiallisesti tähdännyt hyvinvointiin siten, kuin se nykyisin ymmärretään.
  • Jooga on aina ollut, ja on tälläkin hetkellä voimakkaasti sidoksissa politiikkaan, uskontoon ja vallankäyttöön. Esimerkkinä tästä toimivat niin moguliajan soturijoogit kuin vastikään pidetyn kansainvälisen joogapäivän kytkeytyminen Intian kansalliseen politiikkaan ja sen aiheuttama uskonnollinen kiista.

Nämä valtavirrasta poikkeavat mielikuvat eivät välttämättä edusta sitä mikä minusta on oikein ja toivottavaa. Ne eivät myöskään ole ”koko totuus” joogasta, sen enempää kuin alussa esitellyt stereotypiatkaan. Kaikki ne ovat kuitenkin olemassa olevia käsityksiä joogasta, olennainen osa ”joogaksi” kutsuttua ilmiötä. Niiden huomioiminen on välttämätöntä, jos haluamme ymmärtää mistä joogassa oikeastaan on kyse.

Jooga on inhimillistä toimintaa. Sitä ei ole olemassa erillään sitä harjoittavista ihmisistä. Kaikkien inhimillisten toimien tavoin jooga on myös aikaan ja paikkaan sidottu ilmiö. Se, millaisia mielikuvia liitämme joogaan, kertoo ennen kaikkea meistä itsestämme. Lisäksi se kertoo ajasta, jossa elämme.

 

Matti Rautaniemi (synt. 1981) on joogan historiaan perehtynyt uskontotieteilijä, toimittaja ja kääntäjä. Hän on valmistunut teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta ja tekee parhaillaan Åbo Akademissa väitöskirjaa joogan historiasta Suomessa. Joogin lukulamppu -blogissa Matti tarkastelee joogamaailman nykyilmiöitä, menneisyyttä ja tulevaisuutta omaperäisellä otteella.

Basam Books julkaisee Matin esikoiskirjan Erakkomajoista kuntosaleille, eli miten jooga valloitti maailman syksyllä 2015.

Erakkomajoista kuntosaleille facebook-sivulla voit seurata kirjaan liittyviä uutisia ja ajankohtaisia joogakuulumisia maailmalta. Käy tykkäämässä!

Matin aiempiin julkaisuihin kuuluvat suomennokset D. T. Suzukin ja Erich Frommin teoksesta Zen ja psykoanalyysi (FT Mika Pekkolan kanssa, Basam Books 2012), sekä Daniele Bolellin kirjasta Luo oma uskontosi (Basam Books 2014). Kirjat ovat saatavilla hyvinvarustelluista kirjakaupoista ja tilattavissa täältä: www.basambooks.fi

Tule kuuntelemaan Matin luentoa joogan matkasta erakkomajoista kuntosaleille Viisas elämä -messuille syyskuussa: www.viisaselamamessut.fi

Matti Rautaniemen muuhun tuotantoon voit tutustua osoitteessa www.mattirautaniemi.com.

 

Kuvat: Dennis Yang (https://www.flickr.com/photos/dennis/11500905496/) ja J. Chapman (http://wellcomeimages.org/indexplus/image/V0041317.html)

 

Kommentoi!

kommenttia