Milloin anteeksipyyntö riittää?

Teinipojat polttavat kiinteistön ja maksavat velkaa tästä hetkellisestä harkitsemattomasta tempauksestaan keski-ikään asti. Onko edesvastuu kohtuuton?

Johtaja tekee rohkean, mutta harkitsemattoman virhearvioinnin, jonka seurauksena moni menettää työpaikkansa ja yhtiön omistaja pääomaansa. Mikä on oikea tapa toimia? Yleisesti hyväksytty tapa on, että johtaja lähtee yhtiöstä muhkeat erorahat taskussa, siirtyy pitkän golfloman jälkeen seuraavaan yhtiöön, kun omistajat jäävät nuolemaan näppejään ja työttömät etsivät uusia töitä. Kymmenen kertaa tuo nuorten poikien kiinteistöraha tuli ”pelattua” noin vain.

Mies hullaantuu yllättäen toisesta naisesta, jättää vaimonsa ja lapsensa ja aloittaa ”uuden” elämän, jossa elättää ja hoitaa uutta perhettä, muttei aiempia lapsiaan. Tuleeko ex-vaimon ja lasten vain antaa anteeksi, vai voiko edellyttää vastuun kantamista elatuksen ja lasten kasvatuksen suhteen? Onko anteeksi antaminen hieno teko, vai onko vastuunkannon vaatiminen tekoina jopa moraalinen velvollisuus?

Rattijuoppo ajaa lapsen yli. Meillä on jokaisella moraalinen tuntuma siihen, miten hänen tulee hyvittää tekonsa. Joku on sitä mieltä, ettei hän voi saada tekoaan koskaan anteeksi. Joku taas on valmis antamaan anteeksi, kunhan hän istuu vankilassa ”riittävän kauan” ja ”katuu tekoaan syvästi”. Joku edellyttää aktiivista hyvitystä esimerkiksi vapaaehtoistyön avulla.

Moni perustaa vastuun vaatimuksensa alitajuisesti siihen, millaista tunnetason kärsimystä tekijä saa teostaan rangaistukseksi. Jos hän joutuu lähipiirinsä hylkäämäksi tekonsa vuoksi, saa potkut töistä ja muuta tuskallista, vaikuttaa olevan helpompi antaa anteeksi kuin silloin, jos hän itkemättä maksaa sakkonsa tai istuu tuomionsa ja palaa elämään kuin ennenkin.

Vastuuseen tuntuu vaikuttavan – ehkä liikaakin – myös teon kohteen asema: Jos on tehty huolimattomia päätöksiä ja rahaa on menettänyt varakas sijoittaja, tai jos potkut saanut saa pian töitä oman aktiivisuutensa vuoksi, pomon ei tarvitse kantaa vastuutaan? Jos jätetty vaimo löytää pian uuden kumppanin, tai jos hän haluaa tehdä ahkerasti töitä elättääkseen itse lapsensa, asianhan voi painaa villaisella?

Milloin pelkkä anteeksipyyntö riittää, milloin ei? Ja toisillehan riittää pyytää Jumalalta anteeksi, ei tarvitse kohdata teon kohteita.

Toisaalta me annamme anteeksi itsemme vuoksi, kyetäksemme jatkamaan elämää katkeroitumatta. Onko mahdollista ajatella niin, että anteeksianto ilman vastuun kantamista saattaa olla jopa itsekästä? Jos lapsi käyttäytyy huonosti kerrasta toiseen ja aina annamme vanhempana tämän anteeksi, onko se kasvatuksellisesti oikein, vai pääsemmekö vain helpolla?

Vuosikymmenet olen lukenut ja pohtinut Raamatun tarinaa tuhlaajapojasta. Ymmärrän sen kyllä yli-inhimillisen armon näkökulmasta. Vielä saattaa mennä vuosia, ennen kuin ymmärrän sen täysin.

Ehkä yhtä vastausta ei olekaan, vaan anteeksianto ja vastuu on punnittava tapauskohtaisesti erikseen. Tarkkaileva havainnointi, tietoisuus ja elämänviisaus auttavat – vaikka olisikin paljon helpompaa elää yksinkertaista yhden totuuden elämää!

Kommentoi!

kommenttia