Milloin on aika luopua, lähteä?

Jos äänestettäisiin elämän vaikeinta kysymystä, se olisi ilman muuta kysymys siitä, milloin on syytä luopua, lähteä, milloin taas on syytä pysyä, jatkaa vielä aiemmin valitulla polulla.

Ihmissuhde on takkuillut jo pitkään. Onko syytä erota vai pitäisikö yrittää vielä? Työ ei maistu, onnistumisen ja innostumisen tunteet loistavat poissaolollaan. Vaihtaisinko työpaikkaa tai ammattia?

Sinnikkyys on hyve, mutta niin on rohkeuskin. Sitoutuminen on ihailtavaa, ja toisaalta avoimuus uudelle yhtä lailla. Siinäpä pähkinää purtavaksi!

Tärkein oppi, jonka olen kantapään kautta saanut elämän valintatilanteista, on: tee päätös lähtemisestä tai vaihtamisesta vain ja vasta silloin, kun sinulla on hyvä, tasapainoinen ja onnellinen olo valinnasta huolimatta.

Jos teet päätöksen negatiivisen tunteen vallassa, se ohjaa päätöstäsi väärällä tavalla: Haluat eroon jostakin, jolloin alitajuntasi hakee negatiivisen tunteen aiheuttaneen olosuhteen vastakohtaa. Uuden suunnan – esimerkiksi uuden ihmissuhteen tai työn – valinta on vahvasti värittynyttä, mutta vain yhdellä värillä.

Päätöksen tekeminen suuttuneena, katkerana, pettyneenä tai loukattuna, johtaa useimmiten väärään valintaan. Päätös on kuin kumilanka, jota venytät kauas ongelmasta, mutta joka jo pian vetää sinut vauhdilla takaisin lähtöpisteeseen käsittelemään asiaa, jota yritit paeta sen vastakohtaan. Jonkin ajan kuluttua käsittelet taakse jättämääsi asiaa uudelleen, tavalla tai toisella.

Jos esimerkiksi olet totaalisen kyllästynyt kumppanisi tai pomosi pikkusieluisuuteen, liialliseen tarkkuuteen, saatat tiedostamattasi etsiä ensisijaisesti seuraa tai työtä sieltä, missä ei tällaista esiinny. Päädyt ehkä ongelmakohdan osalta parempaan olosuhteeseen, vaikkapa hyvin rentoon, jopa boheemiin seuraan, mutta oliko tuo tarkkuus tai pikkutarkkuus alun perin se ominaisuus, joka oli sinulle oleellinen, kun valitsit työpaikkaa tai kumppania? Todennäköisesti ei.

Siksi saatat päätyä suhteeseen, josta puuttuu jokin huomattavasti oleellisempi tekijä: pääset eroon hankaavasta kivestä kengässä, mutta huomaat astelevasi ryteikössä, vaikka viihdyt valoisalla niityllä tai kalliolla. Ehkä sittenkin halusit ennakoitavan, suunnittelevan ympäristön ja suhteen, vaikket aivan niin äärimmäistä kuin mistä lähdit. Ehkä tärkeintä on sittenkin aivan jokin muu piirre, vaikkapa ystävällisyys tai yhteiset elämän arvot.

Entä mistä tiedät, että olet valmis lähtöön ja hyvän uuden suunnan valintaan?

1. Kun kykenet tunnetasolla kokemaan – et siis vain järjellä luettelemaan – nykytilanteesi hyvät puolet, olet valmiimpi tekemään valinnan kuin silloin, jos keskityt nykytilanteen huonoihin puoliin. Jos hyvät puolet aidosti huomioiden koet, että nyt on aika astua eteenpäin, teet oikeamman päätöksen lähdöstä.

2. Kun sinulla on aikaa odottaa. Kun olet ”aivan varma” päätöksestäsi lähteä pois nykyisesti tai jonnekin uuteen, reagoit hyvin todennäköisesti liian vahvasti tunteella, eikä päätös ole loppuun asti työstetty. Tunteiden kipparoima päätös on todennäköisemmin väärä kuin intuitiivinen, riittävästi kypsynyt päätös. ”Nyt riitti” on tunnepäätös. Silloin et ole valmis työskentelemään hyvän eron eteen, vaan teet nopeita valintoja päästäksesi vain nopeasti pois epämiellyttävästä olosuhteesta tai ihmissuhteesta. ”En kestä enää mustaa, joten suuntaan kohti valkoista”, vaikka oikein suunta olisi ehkä vihreä tai keltainen.

On hyvä muistaa, että intuitio ei ole tunne, intuitiivinen päätös sisältää kokemuksellista tietoa, siis myös järkeä, elämänkokemusta, harkintaa. Moni pappi ei suostu vihkimään vastarakastunutta paria, sillä rakastuneena intuitio ja järki eivät toimi, vain tunne. Uudessa työsuhteessa on molemminpuolinen harkinta-aika, mutta lopputilin ottamisessa ei. Siksi harkinta on tehtävä itse.

Kun sinulla on sisäinen kiire päättää ja lähteä, et malttaisi odottaa, on myös todennäköistä, että reagoit tunteillasi. Kiire on merkki siitä, ettet ole vielä valmis valitsemaan parasta mahdollista uutta suuntaa.

Hyvän päätöksen toteutumista jaksaa odottaa. Oikean uuden suunnan valinta ei tunnu vain hyvältä, sillä samaan aikaan uudesta iloitsemisen kanssa kykenee kokemaan myös epävarmuutta, näkemään uuden valinnan riskit ja huonot puolet. On myös todennäköistä, että teet vielä surutyötä vanhasta luopumisesta. Kaikki tämä on tervettä ja viisasta.

3. Kun onnellisuutesi ei riipu päätöksestäsi.  Jos onnellisuutesi vaikuttaa olevan juuri tästä päätöksestä ja muutoksesta kiinni, on mahdollista, että yrität alitajuisesti paeta jotakin käsittelemätöntä, sisäistä ongelmaa, jota peilaat ulkoisiin olosuhteisiin. Aito onnellisuus ei riipu olosuhteista. Se ei riipu lapsen saannista, ei puolison, asuinpaikan tai työpaikan valinnasta.

Teen itse parhaat päätökseni horisonttinäkymässä, josta kirjotin enemmän kirjassa Vilpittömästi välinpitämätön – vapauta piilevien motiivien voimat. Merellä meloessa tai rannalla istuessa, kun kaikki on tässä hetkessä hyvin.

Paradoksaalisesti vasta aitoa onnellisuutta sisäisesti kokiessamme olosuhteista riippumatta teemme viisaita valintoja olosuhteistamme.

Kommentoi!

kommenttia