Mitä jokaisen tulisi tietää joogan historiasta

Joogan historian yksityiskohtainen kartoittaminen on haastavaa hommaa. Niin on sen tiivis summaaminenkin. Koska joogan historian tuntemisesta on kuitenkin mielestäni paljon hyötyä ja iloa kelle tahansa harjoittajalle, aloin miettiä, mitkä olisivat ne viisi asiaa, jotka jokaisen tulisi siitä tietää.

Päädyin seuraavanlaiseen listaan:

  • Joogan juuret ovat intialaisessa asketismissa. Muinaiset intialaiset uskoivat, että itsekurin harjoittaminen puhdistaa ihmisen hänen keräämästään karmasta, eli tekojen seurauksista. Askeetikot pyrkivät myös estämään uuden karman kertymisen pysäyttämällä kehonsa, hengityksensä ja mielensä liikkeet. Ajanlaskun alkua edeltävän vuosituhannen aikana näitä menetelmiä alettiin kutsua joogaksi.
  • Hindulaisuudessa jooga on yleisnimitys menetelmille, joilla on tavoiteltu oivallusta todellisuuden perimmäisestä luonteesta ja vapautumista jälleensyntymien kiertokulusta. Tätä päämäärää on tavoiteltu erilaisin tavoin, esimerkiksi takertumattoman toiminnan (karmajooga), metafyysisen tiedon (jnanajooga), jumalan palvelemisen (bhaktijooga), meditaation (rajajooga) ja kehon puhdistamisen (hathajooga) avulla.
  • Muslimivallan ja brittien siirtomaavallan aikana (1200–1800-l.) jooga painui hiljalleen unholaan, ja sitä alettiin pitää vanhanaikaisena taikauskona. Asia muuttui, kun orientalistinen tutkimustyö nosti hindulaisuuden pyhät tekstit uuteen arvostukseen. Tämä johti uudenlaiseen, filosofiseen ja universaaliin tulkintaan joogasta, joka sittemmin levisi maailmalle mm. Swami Vivekanandan ansiosta.
  • Valtaosa nykyjoogasta keskittyy asanoihin, eli fyysisiin jooga-asentoihin. 1800-luvun uushindut pitivät kuitenkin fyysisiä harjoituksia rappeutuneena joogana, jolla ei ollut mitään tekemistä joogan todellisen päämäärän kanssa. 1900-luvun alkuvuosina sekä brittien siirtomaavaltaa vastustavat hindunationalistit, että joogan terapeuttisista vaikutuksista kiinnostuneet gurut muokkasivat joogaa uuteen, liikunnallisempaan suuntaan. Tämä nosti asanat uuteen arvostukseen ja on vaikuttanut voimakkaasti siihen, millaista jooga nykyisin on.
  • Yksi tärkeä länsimainen vaikuttaja joogan historiassa on 1875 perustettu Teosofinen seura, jonka opeissa hindulaisella mystiikalla oli keskeinen asema. Teosofit tekivät oman, länsimaisen esoterian ja uushindulaisuuden värittämän joogatulkintansa, joka vaikutti voimakkaasti siihen, miten joogaa ymmärrettiin länsimaissa. Teosofit myös tekivät joogafilosofian käsitteitä tunnetuksi kirjoitustensa kautta. Myös Suomessa teosofit julkaisivat ensimmäiset joogaa käsittelevät kirjat jo 1900-luvun alussa.

Joogan historian tärkein anti on mielestäni se, että se osoittaa, että jooga on enimmäkseen jotain muuta kuin ensi silmäyksellä näyttää. Yllä olevien viiden kohdan avulla voi laajentaa käsitystään joogasta jo huomattavasti.

Niiden iloksi, jotka haluavat kurkistaa syvemmälle joogan historiaan, Erakkomajoista kuntosaleille ilmestyi tänään. Kirjaa saa pian kaikista kirjakaupan nimen ansaitsevista vähittäismyymälöistä.

Kuva: Hindu yogi in Calcutta

 

Erakkomajoista kuntosaleille on ilmestynyt! Saatavilla nyt Basam Booksin verkkokaupasta ja pian kirjakaupoista kautta maan!

Erakkomajoista kuntosaleille facebook-sivulla voit seurata kirjaan liittyviä uutisia ja ajankohtaisia joogakuulumisia maailmalta. Käy tykkäämässä!

Tule kuuntelemaan Matin luentoa joogan matkasta erakkomajoista kuntosaleille Viisas elämä -messuille syyskuussa: www.viisaselamamessut.fi

Matti Rautaniemen muuhun tuotantoon voit tutustua osoitteessa www.mattirautaniemi.com.

 

Kommentoi!

kommenttia