• Etusivu
  • Blogit
  • Oivalluksia kotisohvalla – arjen henkisyys on ihan parasta

Oivalluksia kotisohvalla – arjen henkisyys on ihan parasta

Oivalluksia kotisohvalla – arjen henkisyys on ihan parasta. Omaan henkisyyteensä on täysin mahdollista herätä ihan keskellä arkipäivää, vaikka kotisohvalla, lenkillä tai bussissa matkalla töihin..

Jostain syystä ajattelemme usein, että henkinen herääminen tapahtuu jossain eksoottisessa maailmankolkassa tai ainakin jonkin elämää mullistavan tapauksen jälkeen. Tuon maagisen tilan saavuttaaksemme meidän on ehkä lähdettävä joogaretriitille Balille, ashramiin Intiaan tai ainakin jätettävä tuttu ja turvallinen puolisomme tai työmme ja syöksyttävä uusiin, villeihin seikkailuihin.

Niin voi toki tehdä, mutta dramaattinen aloitus ei ole mikään edellytys henkiselle kasvulle. On totta, että henkiseen heräämiseen liittyy usein jonkinlaisia elämänmuutoksia, mutta ne tulevat luonnostaan sitten, kun ovat tullakseen.

Omaan henkisyyteensä on täysin mahdollista herätä ihan keskellä arkipäivää, vaikkapa kotisohvalla, lenkillä tai bussissa matkalla töihin. Itse saan suurimmat oivallukseni yleensä meditoidessani aamuisin varsin epäeksoottisesti kulahtaneessa nojatuolissa, vanhat villasukat jalassa. Tai kesken ihan arkista vuorovaikutustilannetta – kun olen esimerkiksi vähällä hermostua ja tiuskaista toiselle ja tajuan äkkiä, ettei minun ole pakko tehdä niin, vaan voin sen sijaan olla hiljaa ja hymyillä.

Käytännössä meillä on päivittäin tilaisuus oivaltaa ja oppia vaikka kuinka paljon asioita – ja sitähän se henkinen kasvu juuri on. Suurin henkinen opettaja on ihan tavallinen arki. Opetukset, joita tarvitsemme, tarjoillaan meille ystävällisesti aivan nenän eteen – ei tarvitse kuin pitää silmät auki. Voimme saada yhteyden omaan henkisyytemme ja edetä joka ikinen päivä vaikkapa harjoittelemalla kärsivällisyyttä kassajonossa, myötätuntoa kaverin kriiseillessä tai luottamusta laskun eräpäivän lähestyessä. Ehkä illan elokuva inspiroi ottamaan elämässä uuden askeleen tai kirjasta luettu lohdullinen lause antaa voimaa jatkaa.

Ei se sen kummempaa ole.

Omaa henkistä kasvua voi arjessa toki halutessaan hiukan vauhdittaa. Seuraavat keinot ovat hyväksi havaittuja.

  1. Tee tilaa uudelle luopumalla vanhasta.

Tilaa voi raivata ihan fyysisesti siivoamalla ja heittämällä pois kaiken turhan roinan, jota ei enää tarvitse (kyllä, konmarittamisessa on ideaa!) Fyysisen tilan siivoamisen lisäksi on tärkeää tehdä säännöllisesti kevät- tai muu siivous myös mielessä. Se tapahtuu parhaiten niin, että antaa itselleen joka päivä luvan hetken aikaa vain olla kaikessa rauhassa ja keskittyä kuulostelemaan itseään.

Sulje silmäsi, anna ajatustesi tulla ja mennä niitä arvostelematta tai niihin takertumatta ja rentoudu vähitellen tähän hetkeen. Hengitä rauhallisesti, anna itsesi tyyntyä. Huomaa lempeä rakkauden pohjavirta mielen metelin alla. Se on todellista; muu hälinä ympärilläsi ei niinkään. Kysy sisäiseltä viisaudeltasi kysymyksiä tai vain hengittele ja päästä jokaisella uloshengityksellä irti kiireestä, huolista ja stressistä. Hengitä sisään rauhaa, rakkautta ja tyyneyttä.

  1. Tarkastele uskomuksiasi.

Tule tietoiseksi siitä, mihin uskot ja miten jatkuvasti reagoit maailmaan uskomuksiesi perusteella. Suhtaudutko toisiin ihmisiin epäluuloisesti ja pelokkaasti vai luottavaisesti ja avoimesti? Oletko itsellesi ankara vai lempeä? Huomaa, millaista energiaa säteilet ympärillesi. Kärsimättömyyttä, arvostelua ja kiukkua vai rakkautta, hyväksyntää ja rauhaa? Tukevatko uskomuksesi henkistä kasvuasi vai ovatko ne pikemminkin lannistavia tai tukahduttavia?

Usein henkinen herääminen tarkoittaa, että luovumme vanhoista uskomuksista, joihin olemme turvautuneet koko ikämme. Se vaatii rehellisyyttä eikä aina tunnu mukavalta. Toisaalta se on koko heräämisen idea: että voi herätä, täytyy ensin ymmärtää olleensa unessa.

  1. Avaudu uudelle.

Tutustu uudenlaisiin näkökulmiin ja eriäviin uskomuksiin. Lue mielenkiintoisia kirjoja, käy inspiroivilla kursseilla ja juttele sellaisten ihmisten kanssa, jotka elävät aivan erilaista elämää. Sinussa tapahtuu pieni henkinen herääminen joka kerta, kun opit, oivallat ja ymmärrät jotain uutta. Kun luovut vanhoista rajoittavista ajatusmalleistasi ja pidät mielesi avoimena uusille ajatuksille, näkemyksille ja mahdollisuuksille, avaudut vähitellen kokemaan yhä mielenkiintoisempaa ja rikkaampaa elämää.

  1. Mene ulos luontoon.

Luonnossa on helppo olla oma itsensä. Metsissä, rannoilla ja niityillä koemme läsnäoloa ja rauhaa. Usein kuitenkin kyhjötämme päivät sisätiloissa tietokoneidemme ääressä, joten ei ole mikään ihme, jos yhteys ympäröivään luontoon (ja samalla omaan itseen) välillä katkeaa. Siksi sitä on hyvä ihan tietoisesti vahvistaa.

Pyri viettämään välillä aikaa luonnossa. Jos et pääse maalle tai mökille, kaupungeissakin on puistoja, puita, puutarhoja, kukkaistutuksia, joenrantoja ja lenkkipolkuja. Kun olet luonnossa, älä vilkuile puhelinta, vaan anna itsellesi lupa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta ja koe luonnon parantava voima.

  1. Pidä hyvää huolta itsestäsi.

Elämällä terveesti kiität, arvostat ja vahvistat kehoasi. Energiasi virtaa elinvoimaisena ja samalla pysyt yhteydessä itseesi ja sisäiseen ohjaukseesi – kutsuitpa sitä sitten intuitioksi, korkeammaksi minäksi, maailmankaikkeudeksi, Jumalaksi tai joksikin muuksi. Jos energia tukkeutuu ja keho uupuu, on vaikea pysytellä henkisesti valppaana ja innostua uudesta. Rakasta kehoasi ruokkimalla sitä oikein, pitämällä se liikkeessä ja hoivaamalla sitä kaikin tavoin.

  1. Älä suorita henkisyyttä.

Henkistä etenemistä ei voi pakottaa. Valaistuminen tapahtuu harvoin sormia napsauttamalla. Henkisen polun kulkeminen on jatkuvaa tarkkailua, huomioiden tekemistä ja oivaltamista, ja joka päivä pääsemme pikkuisen pidemmälle. Kiirettä ei ole ja tilaisuuksia tulee taatusti eteen yllin kyllin.

Tee se, mihin pystyt ja päästä irti. Jos takerrut tiukasti omaan mielikuvaasi henkisestä kasvusta ja vaadit sen tapahtuvan, kuten sinä haluat, estät itseäsi etenemästä luonnollisella tavalla.

Henkinen polku on jatkuvan kasvun polku, elämän mittainen matka omaan itseen, omaan totuuteen ja meitä kaikkia kannattelevaan rakkauteen. Voit herätä joka päivä yhä uudestaan, aina hiukan syvempään ja laajempaan tietoisuuteen.

Sinun polkusi on täydellinen juuri sinulle.

Luota siihen.

Leena Siitonen

Leena Siitonen, FM, on henkisen kasvun ohjaaja ja näkijä, jonka esikoiskirja Lempeän elämän käsikirja säätäjille ilmestyy syyskuussa Viisas elämä -sarjassa.

Leena kirjoittaa ja luennoi henkisen kasvun aiheista, järjestää voimauttavia iltoja ja workshoppeja ja tekee auratulkintoja Iloinen Aura -yrityksessään. Hän haluaa auttaa ihmisiä muistamaan oman sisäisen viisautensa ja voimansa ja rohkaista heitä lempeästi luottamaan intuitioonsa.

Tilaa tästä Iloisen Auran uutiskirje! Saat inspiraatiota henkiseen kasvuun ja heti tilattuasi ilmaisen videoluennon Viisi vinkkiä lempeämpään arkeen.

Tutustu Leenan auratulkintoihin, workshoppeihin, kursseihin ja kirjaan.

Seuraa Leenan iloisia päivityksiä Facebookissa ja Instagramissa.

Onko elämä joskus pelkkää suorittamista? Oletko usein liian ankara itsellesi? Hukutko välillä arjen vaatimusten keskelle? Tervetuloa Rakas ihana minä -verkkokurssille voimistamaan yhteyttä aitoon itseesi ja ottamaan askelia kohti itsesi hyväksymistä ja lempeämpää elämää! Voit aloittaa kuusiosaisen kurssin milloin haluat ja edetä kaikessa rauhassa, omassa tahdissasi.

Kommentoi!

kommenttia