Liian rehellisiä vastauksia ajankäytöstä

Tyttäreni oli saanut tottua siihen, että äiti on kotona, kun hän tulee koulusta. Minulle kotona olo oli enimmäkseen tuskallinen ja jopa häpeällinen merkki epäonnistumisesta töiden vähyyden vuoksi. Kumpikaan meistä ei osannut aidosti arvostaa yhteisiä iltapäiviä kotona.

Nyt jo kolmasluokkalaisen äiti oli ensimmäistä kertaa poissa iltapäivisin. Saavutetusta edusta luopuminen oli tyttären mielestä kohtuutonta. Minä lähinnä hymyilin tälle odotetulle muutokselle arjessa, kuuntelin toki empaattisesti tyttären valitusta:

“Äiti, sä oot liikaa töissä.”

“Kuulepas nyt, jos en olisi vihdoin töissä, ei meillä olisi varaa jälkiruokiin, eikä sinulla olisi maksullisia harrastuksia.”

Ja mitä tähän vastaa tytär:

“Ei se haittaisi.”

Kommentti, joka veti äidin hiljaiseksi. Mietin, kuinka monella tavalla työtä voi tehdä. Etenkin ihminen, jolla on lapsi tai lapsia, parisuhde, perhe. Koirakin kuuluu perheeseen. Ruotsissa koira ei kuulemma saa olla yli kuutta tuntia yksin kotona, hieno säädös!

Rehellisimmät vastaukset lasten kysymyksiin siitä, miksi vanhempi on töissä pitkään, ovat aika monella jotakin sellaista kuin:

  • Minulle on tärkeää tuntea itseni tärkeäksi ja vaikutusvaltaiseksi muiden aikuisten keskuudessa töissä.
  • Itsensä toteuttamisen tarve on minulle tärkeämpää kuin lapset ja perhe.
  • Mielitekojen tyydyttäminen, kuten kalliit ruuat ja juomat, kodin koko, sijainti ja sisustus, sen lisäksi vaatteet, arvostettu automerkki, matkailu, erilaiset ostokset ja rahaa vievät harrastukset ovat minulle tärkeämpiä kuin lasten ja perheen kesken vietetty aika.

Sama koskee harrastuksia. Miksi lapsen vanhempi harrastaa kuntourheilua, joka vie useita kertoja viikossa tunteja vapaa-ajasta? Hän saa siitä “kicksejä”, nautintoa. Hän saa toteuttaa itseään. Ehkä hänelle on myös tärkeää saada meriittejä, jotta hän tuntee itsensä vahvaksi ja ihailluksi, peilistä ja kaveriporukassa. Nämä ovat osittain tärkeämpiä tarpeita kuin läsnäolo lasten ja puolison kanssa. Tietenkin tiedostamattomia, emotionaalisia tarpeita.

En toki tarkoita, että omaa aikaa ja itsensä toteuttamista ei tarvittaisi, kyse on vain siitä, miten jakaa aikansa ja energiansa eri elämänvaiheissa. Jokainen tunti, jonka käytän eri tavoin, on vastaus kysymykseen: mikä minulle juuri nyt on tärkeintä elämässä?

Aika monen meistä ei “täydy” tehdä pitkää päivää, monelle se on aivan vapaaehtoinen valinta, joka perustuu haluihin, mielitekoihin. Pariskunnat tekevät näitä valintoja yhdessäkin: “haluamme omakotitalon”. Kuinkahan monessa unelmien kodissa on liikaa tilaa ja liian vähän läheisyyttä?

Kuinka monen meistä elämässä onkaan liian vähän lempeyttä? Rasitusvamma urheilusta, sairastuminen tai työttömyys voi olla tärkeä viesti, jos sen uskaltaa avata.

Kommentoi!

kommenttia