Sisäinen Intia -kirjan synnystä

Mika Määttänen

Asuin diplomaatti-puolisoni kanssa Brysselissä 90-luvun lopulla, ja luulin että jäisin sinne. Periaatteessa vaimollani piti olla toinen ulkomaankomennus pestin jälkeen. Koska viihdyimme kaupungissa, hän yritti saada sieltä pitkäaikaisempaa työpaikkaa, ja melkein saikin. Yllätykseksemme yritys kariutui loppumetreillä.

Siirron lähestyessä laadimme listan, johon laitoimme kuusi paikkaa paremmuusjärjestyksessä, kuten ulkoministeriössä oli käytäntönä. Viisi ensimmäistä olivat läntisiä pääkaupunkeja. Kuudenneksi laitoimme New Delhin, siltä varalta, että toinen pesti olisi jossakin ”kehittyvässä maassa”. Emme olleet kuitenkaan käyneet Intiassa tai tienneet siitä paljoakaan.

Matkustimme Intiaan 1.1.2001, ja siellä meille kävi niin kuin monelle muulle: maa alkoi tuntua yhä enemmän kodilta, ja sinne päätyminen vähemmän sattumalta.

Olin kääntänyt joitakin kirjoja, mutta en ollut itse vielä kirjoittanut mitään. Intiassa aloin tehdä muistiinpanoja. Pian kuljin kaikkialla muistivihko mukanani: kaduilla, junissa, kahviloissa, konserteissa ja tanssiesityksissä. Merkintöjä ei tarvinnut pakottaa. Ne nousivat tunteesta, jonka tuo maa minussa herätti ja jossa oli jotakin avaavaa, ylevöittävää, ihon sisään menevää, egon rajoja koettelevaa.

Olen suomentanut ranskalaisteoreetikko Jean Baudrillardia. Hänen Amerikka-kirjassaan kiehtoi se, miten tarkkanäköinen yhteiskunta-analyysi yhdistyi jylhään runollisuuteen. Baudrillard näki Amerikan ”toteutuneena utopiana”, jossa erilaiset ideaalit (vapaus, rikkaus, oikeudenmukaisuus) olivat täyttyneet. Hieman vastaavasti minua kiehtoi intialaisen filosofian ajatus maailmasta illuusiona, jonka takana oli jumalallinen olemus. Ajatus maailmasta, joka oli pohjimmiltaan täydellinen sellaisenaan, vastakohta eurooppalaiselle nostalgialle.

Palatessani Suomeen vuonna 2004 minulla oli 15 isoa muistivihkoa täynnä tekstiä: ajatuksia, fragmentteja, tunnelmia, päällekkäisiä aiheita. Työhön tarttuminen tuntui raskaalta materiaalin paljouden vuoksi. Kului muutama vuosi, ennen kuin sain siirrettyä tekstin tietokoneelle, enkä ollut vielä edes alkanut jäsentelemään sitä.

Kokosin jättimäistä tiedostoa kuin palapeliä. Työ edistyi tuskastuttavan hitaasti. Olin valmis luovuttamaan. Valitin urakkaa ystävälleni, joka totesi ykskantaan, että ”tee se nopeasti valmiiksi, täydellistä kirjaa ei ole olemassakaan”. Tajusin, että työn valmistumisen esteenä ei ollut niinkään materiaalin paljous kuin perfektionistinen asenteeni. Minun piti oppia päästämään teksti käsistäni, hieman kuten Intia oli opettanut päästämään irti jäykistä asenteista. Nyt, kun kirja viimeinkin ilmestyy, on kulunut 12 vuotta, kun tein viimeiset merkinnät muistivihkoihini.

 

Mika Määttäsen kirja Sisäinen Intia — Heijastuksia feminiinisestä sielusta ilmestyi äskettäin. Kirja on saatavilla hyvinvarustelluista kirja- ja verkkokaupoista sekä omasta verkkokaupastamme.

Kommentoi!

kommenttia