Viime päivinä on Intiassa vietetty sadonkorjuujuhlaa, joka kulkee (paikasta riippuen) nimellä Sankranti tai Pongal.

Intiassa juhlitaan usein ja antaumuksella: vähän väliä on menossa jotain juhlimisen arvoista, ja juhlapyhä keskeyttää työt ja sulkee kaupat ja virastot. Kirjoitan tässä blogissa kevään aikana joistakin Intian festivaaleista. Maanviljelijöille ja maaseudun asukkaille Sankranti on yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista.

Tamil Nadun osavaltiossa juhlan nimi on Pongal, naapuriosavaltio Karnatakassa sen nimi on Makar Sankranti. Pongal on myös juhlan aikana tarjottavan riisistä, maidosta ja palmusokerista keitetyn makean, saviastioissa keitetyn puuron nimi:

Kuva: Ssuranjna  (Wikimedia Commons)

Kuva: Ssuranjna
(Wikimedia Commons)

Sankranti juhlistaa paitsi sadonkorjuuta myös tamilien uutta vuotta sekä talven päättymistä ja kevään alkua. Päivät pitenevät ja lämpenevät; mysorelaiset tuttavat vakuuttavatkin että sää vaihtuu viileämmästä talvisäästä lämpimäksi kevätsääksi takuuvarmasti juuri Sankrantin aikana. Samalla siirrytään hindulaisen astrologian mukaan suotuisaan Uttarayan-kauteen.

Intialaisia festivaaleja ja pyhiä juhlitaan yleensä monta päivää, ja niinpä myös Sankranti tai Pongal kestää neljä päivää. Juhlinta alkaa kotien perusteellisella kevätsiivouksella. Samalla poltetaan tai heitetään pois vanhoja tarpeettomiksi käyneitä tavaroita ja hankitaan uusia. Talot koristellaan mangopuun lehdillä ja pihaportin edustalle piirretään rangoli-kuvioita:

Rangoli (kollam) -kuvio. Kuva: Bhaskaranaidu  (Wikimedia Commons)

Kuva: Bhaskaranaidu
(Wikimedia Commons)

Samaa juhlaa vietetään eri osissa Intiaa eri nimillä ja siihen liittyy erilaisia perinteitä. Varsinkin eteläisessä Intiassa Pongal/Sankranti on kuitenkin erityisesti maaseudun juhla. Suurkaupunkien kasvusta ja modernista, kaupunkilaistuneesta keskiluokasta huolimatta suuri osa Intiaa asuu edelleen maaseudulla, missä maanviljely on huomattavasti vähemmän automatisoitua kuin meillä lännessä. Härkien vetämä aura on yhä yleinen näky riisipellolla ja useat sellaiset työt, jotka meillä on koneistettu vuosikymmeniä sitten, tehdään monissa osissa Intiaa yhä mies- ja naisvoimin.

Sadonkorjuujuhlan aikana muistetaankin kiittää myös eläimiä, varsinkin lehmiä ja härkiä, jotka koristellaan juhlan kunniaksi keltaisella värillä – väri tulee kurkumajauheesta tai toisinaan myös kemikaaleista. Sankrantin aikana ja pitkään sen jälkeenkin eteläintialaisten kylien ja kaupunkienkin kaduilla vaeltaa kirkkaankeltaisia lehmiä.

Kuva: Satu R.

Pongalin viettoon kuuluu myös nuotioiden ja kokkojen polttaminen, ja keltaiseksi maalatut lehmät pakotetaan usein  juoksemaan palavan heinän halki. Tulen sanotaan puhdistavan lehmien sorkista niihin talven aikana pesiytyneet taudinaiheuttajat, mutta lehmille itselleen kokemus vaikuttaa olevan melko pelottava.

Varsinkin Tamil Nadussa perinteisiin kuuluu myös jallikattu, jonka aikana jahdataan vapaaksi laskettuja härkiä ja yritetään ”kesyttää” nämä roikkumalla sarvista kiinni mahdollisimman kauan härän juostessa pelosta sekopäisenä pitkin katuja. Vuosittain jallikattussa loukkaantuu ja jopa kuolee sekä ihmisiä että härkiä. Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään vaatineet jallikatun kieltämistä, jallikatun puolustajat taas ovat sanoneet kyseessä olevan tuhansia vuosia vanhan perinteen. Jallikattu itse asiassa kiellettiin hiljattain; sitten kieltoa alettiin perua, minkä jälkeen puolestaan perumispäätös peruttiin. Hämmentävän nopeasti muuttuvilla lakipykälillä ei tosin aina ole paljon väliä Intian maaseudulla, missä jallikattu (kuten moni muukin laissa kielletty perinne) jatkuu entiseen tapaan viranomaisten katsoessa hienotunteisesti toiseen suuntaan.

Pongal-kuva: Ssuranjna, Rangoli-kuva: Bhaskaranaidu (Wikimedia Commons).

Kirjoitin eteläintialaisista juhlista ja eteläintialaisesta kulttuurista mm. kirjassa Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa.

Kommentoi!

kommenttia