Tarve tietää

Pidin valmennusta ammattiryhmälle, joiden työnkuvaan on lähivuosina tulossa ja osin jo tullut isoja muutoksia. Osa muutoksista on organisaatiokohtaisia: joissain yrityksissä töitä siirretään toisille tekijöille, joissain taas kyseiselle ammattiryhmälle tuodaan lisää uutta opeteltavaa. Ei siis ole mitään yhtä ja ainoata mallia, miten muutos käytännössä tapahtuu. On paljon liikkuvia osia, joista voi vain arvailla, miten ne jatkossa näyttäytyvät. Oikeastaan muutostilanteesta tiedetään vain se, että muutoksia on tulossa, mutta mitä, miten ja milloin – siihen ei kukaan osaa täsmällisesti vastata. Epävarmassa tilanteessa tietoa ei ole, mutta tietämisen tarve ei vähene. Yksi kurssilainen sanoikin palautteessaan: ”Olisin halunnut enemmän konkretiaa siitä, mitä muutoksia on tulossa ja milloin.” Niinpä.  Muutos pelottaa ja kärjistää jo ennestään vahvan tarpeen tietää, sillä se lisää ainakin näennäisesti turvallisuuden tunnetta.

 
Erilainen turvallisuuden tarve

Meillä ihmisillä on luontaisesti erivahvuinen tarve turvallisuuteen. Perustarpeet totta kai on oltava kunnossa, jotta turvallisuuden pohja on vakaa. Ihmisissä on kuitenkin eroja: toiset ovat enemmän turvallisuushakuisia, kuin toiset. Se ilmenee juuri edellä kuvatun kaltaisessa tarpeessa tietää, sekä tarpeessa varmistella elämää. Koska en itse kuulu tuohon joukkoon, on minulle muutosten kanssa eläminen helpompaa. Olen parhaillaan tekemässä ehkäpä elämäni suurinta muutosta tähän mennessä. Olen muuttamassa ulkomaille paikkaan, jossa en tunne ketään, eikä asunnostakaan ole vielä tietoa. Itse asiassa en ollut kuullutkaan koko paikasta ennen kuin se minulle selvästikin tarkoituksella tuotiin tiettäväksi. Sen jälkeen veto sinne oli niin voimakas, että oli käytävä paikan päällä katsomassa. Kaksi päivää kotiin paluun jälkeen tein päätöksen, että muutan sinne ainakin toistaiseksi. Ihan noin spontaani päätös ei todellisuudessa ollut, sillä ulkomaille muutto on jo kypsytellyt mielessä jonkin aikaa. Päätös kuitenkin helpotti ja vapautti, sillä ennen sitä ehdin nostattaa pelkokertoimet huippuunsa useaan otteeseen.

 
Irtipäästämisen kerrostumat

Olen tässä tiiviissä prosessissa huomannut, että aivan kuten itsetuntemuskin, niin myös irtipäästäminen tapahtuu kerroksittain.  Ensimmäisellä tavaroiden läpikäynnillä lähtee osa, seuraavalla vähän lisää ja kolmannella kierroksella vielä sellaisetkin, joista aluksi en ollut valmis luopumaan.  Konkreettinen tavarasta luopuminen on yksi asia, mutta kokonaan toinen juttu onkin henkinen irtipäästäminen: rakkaista paikoista, ihmisistä ja muusta tärkeästä, johon on vahva tunneside. Näiden kanssa sitten keikutaan aaltoliikkeessä: hetkittäin nousee surua ja ajoittain pelkokin nostaa päätään, mutta sitten taas tulee rauha ja luottamus siihen, että on tekemässä juuri niin kuin tässä kohtaa pitääkin. Itsellenikin on kirkastunut se, että irtipäästäminen ei tarkoita sitä, että jättää kaiken taakseen, vaan päästää irti vanhasta tavasta elää, olla ja toimia. Irtipäästäminen on helpompaa silloin, kun kokee, ettei oikeastaan ole mitään menetettävääkään. Näin tekee elämälle tilaa ja antaa uudelle mahdollisuuden ilmentyä. Nykyajan teknologia onneksi mahdollistaa yhteydenpidon lähes mistä päin maailmaa tahansa.

 
Mikään ei ole lopullista

Kaikki muuttuu koko ajan, eikä tämäkään muutos ole välttämättä lopullinen tai ikuinen. Muutoksen sisään mahtuu monta muuttuvaa osaa ja tilanne elää jatkuvasti. On lohdullista tietää, ettei ole vääriä ratkaisuja. Jos päätös osoittautuu jostain syystä toimimattomaksi, niin sitten tehdään uusi päätös, uusi valinta. Näin elämä etenee ja jatkuu niin kuin se on kullekin parhaaksi.  Rohkaisen sinuakin tekemään tekoja, joita sydämessäsi tiedät oikeaksi, mutta joita pelko muiden mielipiteistä tai tuntemattomaan astumisesta on tähän asti estänyt. Mitä se sinun kohdallasi voisi olla?

Kommentoi!

kommenttia