Yksi jos toinenkin tuntuu olevan tähän aikaan vuodesta flunssan kourissa. Nenä on tukossa, olo voimaton, kurkku kipeä ja aivastuttaa. Työt jäävät tekemättä, tai ehkä joudumme perumaan mukavan tapaamisen tai jättämään väliin hauskan reissun. Voi kurjuus.

Jos tietää jotain energioista ja kehon ja mielen yhteydestä, soppaa saattaa sekoittaa entisestään syyllisyys: kun kerran olen tiedostava ihminen ja itse vastuussa kehostani ja terveydestäni, miksi en kuunnellut ajoissa kehoni viestejä ja juonut enemmän vihermehua, syönyt vitamiineja, rentoutunut, levännyt…

Äh. Syyllisyys ei ainakaan paranna oloa.

Sairauksilla on meille aina viesti, ja siellä sängynpohjallahan sitä on kerrankin aikaa pohtia. Se onkin sairastumisen yksi tarkoitus: saada meidät hetkeksi hiljentämään vauhtia – ehkä miettimään, olemmeko ylipäätään menossa oikeaan suuntaan.

Yleensä sairastuminen kertoo, että olemme tavalla tai toisella ylittäneet rajamme – yrittäneet tehdä enemmän kuin oikeastaan jaksamme tai pystymme. Jos emme muuten malta rauhoittua ja pysähtyä, keho tekee päätöksen puolestamme.

Siksi parhaat lääkkeet ovat lempeys, rakkaus ja hellä hoiva.

Sen sijaan, että olisin kiukkuinen keholleni siitä, että se sairastui ja pilasi suunnitellun tärkeän työkeikan, kauan odotetun lomamatkan, inspiroivan kurssin tai rentouttavan viikonlopun, mitä jos olisinkin sille oikein, oikein kiltti?

Mitä jos kiittäisin sitä siitä, että yleensä se jaksaa pysyä vauhdissa mukana tosi hienosti ja hellisin sitä lämpöisellä teellä, pehmoisilla villasukilla ja runsaalla levolla? Antaisin itselleni kerrankin luvan vain olla, ihan kaikessa rauhassa. Ilman syyllisyyttä.

No niin. Sairaan karhunpojan olo tuntuu heti pikkuisen paremmalta. Niisk.

Leena Siitonen

Leena Siitonen, FM, on henkisen kasvun ohjaaja ja näkijä, jonka esikoiskirja Lempeän elämän käsikirja säätäjille ilmestyy syyskuussa Viisas elämä -sarjassa.

Leena kirjoittaa ja luennoi henkisen kasvun aiheista, järjestää voimauttavia iltoja, ohjaa workshoppeja ja tekee auratulkintoja Iloinen Aura -yrityksessään. Hän haluaa auttaa ihmisiä muistamaan oman sisäisen viisautensa ja voimansa ja rohkaista heitä lempeästi luottamaan intuitioonsa.

Tilaa tästä Iloisen Auran uutiskirje! Saat inspiraatiota henkiseen kasvuun ja heti tilattuasi ilmaisen videoluennon Viisi vinkkiä lempeämpään arkeen.

Tutustu Leenan auratulkintoihin, workshoppeihin, kursseihin ja kirjaan.

Seuraa Leenan iloisia päivityksiä Facebookissa ja Instagramissa.

Onko elämä joskus pelkkää suorittamista? Oletko usein liian ankara itsellesi? Hukutko välillä arjen vaatimusten keskelle? Tervetuloa Rakas ihana minä -verkkokurssille voimistamaan yhteyttä aitoon itseesi ja ottamaan askelia kohti itsesi hyväksymistä ja lempeämpää elämää! Voit aloittaa kuusiosaisen kurssin milloin haluat ja edetä kaikessa rauhassa, omassa tahdissasi.

Kommentoi!

kommenttia