Kuoleman salaisuudet

Seitsemän opetusta henkimaailmasta

AlkuteosSecrets of the Light: Lessons from Heaven
SuomentajaHanna Virtanen
ISBN9789522606372
SidosasuNidottu
Sivuja174
Julkaisupäivämäärä9.8.2017
Kirjastoluokka17.3

26,00 

Vuonna 1975 Dannion Brinkley kuoli salamaniskuun. Kun hän 28 tuntia myöhemmin heräsi ruumishuoneelta, kaikki oli muuttunut. Kuolemanrajakokemuksensa aikana Brinkley kulki valotunnelin läpi. Toisella puolen hän sai arvokkaita opetuksia henkisyydestä, ja kun hän palasi takaisin, hän oli kokenut hengellisen jälleensyntymän. Seuraavien 28 vuoden aikana Brinkley koki kuolemanrajakokemuksen uudestaan kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla hän kävi taas taivaassa, jossa hänelle annettiin lisää henkisiä oppeja, joita hän voisi jakaa palatessaan maan päälle.


Saatat pitää myös näistä:

Stressinkäsittelyn työkirja
Kahleeton sielu
Uudistuminen
Uni tuntee sinut
Kehosi salattu kieli
Tuhoisat viljat
Onnistunut muutos
Modernien munkkien matkassa
Tie runsauteen -meditaatio
Naisen Voimapakka -kortit

Kuvaus

Vuonna 1975 Dannion Brinkley kuoli salamaniskuun. Kun hän 28 tuntia myöhemmin heräsi ruumishuoneelta, kaikki oli muuttunut. Kuolemanrajakokemuksensa aikana Brinkley kulki valotunnelin läpi. Toisella puolen hän sai arvokkaita opetuksia henkisyydestä, ja kun hän palasi takaisin, hän oli kokenut hengellisen jälleensyntymän. Seuraavien 28 vuoden aikana Brinkley koki kuolemanrajakokemuksen uudestaan kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla hän kävi taas taivaassa, jossa hänelle annettiin lisää henkisiä oppeja, joita hän voisi jakaa palatessaan maan päälle.

Kuoleman salaisuudet paljastaa Brinkleyn saamat opetukset kaikille meille, jotka emme ole päässeet käymään rajan tuolla puolen. Opimme seuraamaan kohtaloamme ja ymmärtämään tuonpuoleisen kautta, miten saamme terveytemme ja onnellisuutemme kukoistamaan. Opimme myös pitämään elämän perusasiat – kiitollisuuden, omana itsenä olemisen ja ystävällisyyden – mielessämme.

Brinkley opettaa lämpimällä lempeydellä, miten voimme elää elämäämme niin kuin taivas on sen tarkoittanut ja löytää onnen niin tässä elämässä kuin rajan toisellakin puolella.

Dannion Brinkley on yhdysvaltalainen kirjailija ja puhuja, jonka elämäntehtävä on tuoda taivaasta saamiaan oppeja rajan tälle puolen.

Kommentoi!

kommenttia

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Kuoleman salaisuudet”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.