Rakastan ajatusta kehosta kotinani ja turvapaikkanani. Aina ei ole ollut niin. Minulle kävi huonosti nuoruuden kynnyksellä. Kotini kaapattiin. Minulle jäi vain pieni, juuri ja juuri riittävä osa. Ajan mittaan unohdin, että minulla on täydellinen omistusoikeus omaan kotiini, joka itse asiassa on melkein linna, ainakin suuri, avara, täynnä tiloja, täynnä värejä, ainutlaatuinen, erityinen. Nyt tiedän sen ja ymmärrän sen. Silloin en tiennyt. Luulin, että minulle kuuluu vain se pieni tila. Onneksi minulle jäi juuri se pieni tila, arvokkain tila. Sen tilani nimi on luovuus. Se tila on ydintilani. Se on elämänenergiani tila.

Kehoni oli koko nuoruuteni, pitkään sen jälkeenkin, hyvin jäykkä, ahdas, liikkumaton. Se oli täynnä pelkoa ja ahdistusta. Mutta minulla oli koko ajan yhteys luovaan osaan itsessäni. Ompelin värikkäitä, itse suunnittelemiani vaatteita, askartelin, piirin, sisustin, rakensin, lauloin, soitin, leikin ja pelleilin sisarusteni kanssa. Luova kehoni kannatteli ja piti minusta huolta. Se piti minusta huolta valitessani ammatillista polkuani. Opettajana luovuus oli olennainen tekijä oppimisen tiloissa. Luova kehoni piti minusta huolta antamalla itsensä kasvupaikaksi kolmelle ihanalle lapselleni.

Viisas luova kehoni ei jättänyt minua. Se johdatteli minut kehoterapioiden, taideterapian ja luovuusterapian maailmaan.

Vähitellen luova tilani alkoi laajentua. Tilaani tunkeutuneet hahmot saivat häädön, yksi toisensa jälkeen. Ei missään nimessä helppo prosessi. Ottivat jatkoaikaa, olivat ovelia, jäivät luvatta oleilemaan tiloihini, osasivat naamioitua minua miellyttäviksi hahmoiksi.

Mutta kehoni omistusoikeus oli siirtynyt minulle ja vuosien varrella olen alkanut luottaa siihen yhä vahvemmin. Se on ohjannut minua valinnoissani. Se on jakanut minulle tietoa ja viisautta, jota looginen ajatteluni ei ole kyennyt tavoittamaan.

Vieraat, ne entiset kaappaajahamot, tulevat välillä kurkkimaan ja koputtelemaan ovilleni ja seinilleni. Olen oppinut tunnistamaan yhä paremmin, kuka kotini ovia kolkuttelee. Minun tilaani pääsee vierailemaan, mielihyvin. Rakastan vieraita. Pysyväksi asukiksi en ketään päästä. Jokaisella meillä on ihan ikioma, erityinen kehokoti.
Uskon, että meillä kaikilla on kehokodissamme luova tila, ydintila, elämänenergian tila. Siihen on vain saatava yhteys, jos se on kadonnut. Viisaimmat ja elämää parhaiten meitä kannattelevat ohjaukset tulevat omasta luovasta tilastamme.

Miksi minulla pysyi yhteys luovaan tilaani huolimatta siitä, että annoin suuren osan tiloistani muiden käyttöön? Minulla oli leikkivä, salliva, luovuutta ruokkiva ydinperhe. Minulle oli ehtinyt rakentua vahva yhteys luovaan osaani. Olen siitä ikikiitollinen.

Luovuus on elämää ylläpitävä voima. Siksi on elintärkeää olla kosketuksissa tähän voimaan. Entäpä, jos yhteys on kadonnut? Luovuuden tilaan voi tutustua uudelleen. Se tapahtuu harjoittamalla luovuutta. Se voi olla pieni teko, höyhenen kevyt harjoitus. Minulle se on taiteen tekemistä, luovia harjoituksia. Siihen ohjaan ihmisiä tämän hetkisessä työssäni. Maalataan, tanssitaan, kirjoitetaan, rakennellaan. Tiedän omasta, vahvasta kokemuksestani, että harjoittamalla luovuutta elämä siirtyy yhä vahvemmin omaan ohjaukseen.

 

Merja-Riitta Hämäläinen

www.elamantaidekouluilo.fi

 

Ohjaan Luova keho -työpajan syksyn 2016 Viisas Elämä -messuilla Tampereella la klo 12-12.40. ks. messuohjelma

Luova keho -työpaja myös kansainvälisessa Kotona kehossa -seminaarissa Tampereella 28-29.10.2016! lue lisää

Kommentoi!

kommenttia