Meidän on luovuttava elämästä, jonka olemme suunnitelleet, jotta voimme hyväksyä elämän, joka meitä odottaa.

Joseph Campbell

Joskus huomaan vieläkin yrittäväni kaikin voimin kontrolloida asioita: itseäni, toisia ihmisiä, elämää.

Kun kaikki sujuu suunnitelmieni mukaan töissä ja kotona, olen rauhallinen ja rentoudun. Tunnen olevani vapaa. Kun homma ei tunnu olevan lainkaan hanskassa, turhaudun, hermostun ja minua pelottaa. Koen, etten ole enää turvassa.

Noloa myöntää, mutta niin se on.

Onneksi alan kuitenkin vähitellen kehittyä yhä paremmaksi rentoutumisen ja elämälle antautumisen jalossa taidossa.

Tärkeintä on osata luopua salakavalasti esiin pilkahtavasta kontrolloinnin tarpeesta. Päästää irti turhasta varmistelun tarpeesta ja hyväksyä elämä sellaisena kuin se on kunakin hetkenä.

Kun yritämme kontrolloida, olemme takertuneita siihen, miten asioiden mielestämme pitäisi sujua. Tiedämme muka parhaiten, miten toisten tulisi toimia, työasioiden järjestyä ja elämän ylipäätään rullata.

Kerta toisensa jälkeen olen kuitenkin saanut huomata, että kun lakkaan yrittämästä pitää kaikkia lankoja käsissäni, huokaisen syvään ja alan yksinkertaisesti luottaa, asiat loksahtavat kohdalleen – ja paljon nerokkaammin kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan.

Ihan kuin olisi olemassa jokin minua paljon, paljon viisaampi voima, joka tietää vielä paremmin.

Hmph.

Elämälle antautuminen tarkoittaa turhasta taistelusta luopumista.

On hemmetin uuvuttavaa olla aina vastuussa kaikesta, eikö vain? Iloisia uutisia: sen voi lopettaa ihan suosiolla. (Ei se sitä paitsi ollut koskaan edes totta, vaan pelkkää egon harhakuvitelmaa.)

Yksi suurimmista haasteistamme on oppia luottamaan. Siinä piilee myös suurin voimamme.

Kun ymmärrämme, että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella ja että voimme edetä kohti haluamaamme ilman jatkuvaa säätämistä ja elämän komentelemista matkan varrella, avaudumme ottamaan vastaan kaikkea mahdollista hyvää.

Kun lakkaamme sanelemasta maailmankaikkeudelle, miten asiat pitää hoitaa, annamme sille tilaisuuden yllättää meidät iloisesti.

Seuraavat neljä keinoa auttavat luopumaan kontrolloinnin tarpeesta.

1. Ota hiukan etäisyyttä

Kun asiat tuntuvat jumittavan paikoillaan tai kaatuvat niskaan, on aika pitää tauko. Se on erityisen tärkeää juuri silloin, kun tuntuu, ettei millään ehdi tai pysty. Luovuus ei kukoista kiireessä ja paineessa. Ideat vaativat rauhaa ja joutenoloa kypsyäkseen.

Jatkuvan tavoitteellisen touhuamisen sijasta tarvitset aikaa rentoutua ja tehdä mitä mieleen juolahtaa: kahvitella, höpötellä, lueskella, leipoa, kävellä metsässä, loikoa riippumatossa, istuskella puistossa, meditoida tai vain olla ja ihmetellä.

Vaikka elämäsi sujuisikin mainiosti juuri nyt, ota tavaksi järjestää itsellesi hetki tuottamatonta luppoaikaa joka päivä ja pysähtyä välillä nauttimaan elämästä.

Pieni nautiskelutauko tekee ihmeitä. Se saa sinut muistamaan, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin ja elämä sittenkin aika mukavaa

Vapaahetken tai -päivän jälkeen olet levännyt, innostunut ja hyväntuulinen. Usein mieltä vaivanneet ongelmat ovat sitä paitsi ratkenneet kuin itsestään – vain siksi, että annoit niiden hetken aikaa olla.

2. Lakkaa vertailemasta

Oletko koskaan eksynyt Facebookiin katsomaan, mitä kavereille kuuluu, ja päätynyt tuntemaan itsesi parinkymmenen minuutin kuluttua surkeaksi luuseriksi, koska jotenkin päädyit vertailemaan omaa elämääsi jonkun toisen elämään ja miettimään, että sinunkin pitäisi olla jo paljon pidemmällä, onnellisempi, menestyneempi…?

Vertailu imee meistä kaiken ilon, luovuuden ja innostuksen. Vaikka vielä äsken kaikki oli hyvin, äkkiä niin ei olekaan – vaikka mikään ei todellisuudessa ole muuttunut. Yksi parhaista asioista, jonka voit itsesi hyväksi tehdä, onkin lakata vilkuilemasta ympärilleen.

Miksi haluaisit samaa kuin joku toinen? Jokaisella on oma polkunsa ja tehtävänsä, omat vahvuutensa ja haasteensa. Olemme täällä yhdessä tekemässä maailmasta parempaa paikkaa, emme kilpailemassa toistemme kanssa.

Anna muiden touhuta omia juttujaan ja keskity sinä omaan elämääsi, omaan juttuusi – siihen, joka tekee juuri sinut onnelliseksi.

Sinun elämälläsi on aivan oma, aivan ainutlaatuinen tarkoituksensa. Olet oikealla polulla, koska olet omalla polullasi.

3. Kuuntele kehoasi

Ihmiskeho on ällistyttävän upea kokonaisuus, jota pidämme turhan usein itsestäänselvyytenä. Keho on uskomattoman viisas ja antaa meille jatkuvasti viestejä. Usein emme kuitenkaan kuuntele niitä.

Sen sijaan, että arvostaisimme ja hellisimme kehoamme, yritämme väkisin saada sen sopeutumaan hektiseen aikatauluumme ja kunnianhimoisiin suunnitelmiimme. Kehon viisauteen on joskus kovin vaikea luottaa, vaikka sen vetoomukset ovat hyvin yksinkertaisia: kun väsyttää, täytyy nukkua. Kun on nälkä, kannattaa syödä. Kun uhkaa sairastua, on tarpeen hiljentää tahtia.

Joskus tarvitsemme viidentoista minuutin nokoset; joskus on hyvä keskeyttää työt ja käydä kävelyllä; joskus on aika keittää kupillinen teetä ja juoda se kaikessa rauhassa.

Mitä rentoutuneempia olemme, sitä avoimempia olemme kehon intuitiivisille viesteille.

Keho osaa myös auttaa meitä päätöksenteossa, jos vain maltamme kuunnella sitä. Koemme esimerkiksi oikean päätöksen kehossamme yleensä avautumisena, keveytenä, laajenemisena tai ilona. Väärä ratkaisu taas tuntuu tavallisesti puristavalta, raskaalta tai rajoittavalta.

Kuuntele kehoasi äläkä turhaan puske eteenpäin hampaat irvessä.

4. Rentoudu

Usein parasta, mitä voit tehdä, on lakata miettimästä, murehtimasta ja kuvittelemasta.

Hengitä syvään ja luota siihen, että kaikki järjestyy parhain päin

Elämän ei tarvitse olla taistelua, puurtamista ja varmistelua. Onnea ei ole pakko ansaita kovalla työllä, vaan voimme rentoutua ja rakentaa koko elämämme lempeästi ilon, innostuksen ja hyvän mielen ympärille.

Kun lakkaat kontrolloimasta ja antaudut elämänvoiman johdatukselle, kaikki sen vastustamiseen aiemmin käyttämäsi energia jää sinulle itsellesi.

Palkkioksi saat sopusointua ja rakkautta.

Sisäiset ristiriitasi ratkeavat, taistelu laantuu ja ilo ja rauha alkavat virrata elämääsi.

Jatkuvan säätämisen, ponnistelun ja kontrolloinnin sijaan alat soljua vaivattomasti elämän virrassa.

Huh, mikä helpotus!

Leena Siitonen

Leena Siitonen, FM, on henkisen kasvun ohjaaja ja näkijä, jonka esikoiskirja Lempeän elämän käsikirja säätäjille ilmestyy syyskuussa Viisas elämä -sarjassa.

Leena kirjoittaa ja luennoi henkisen kasvun aiheista, järjestää voimauttavia iltoja ja workshoppeja ja tekee auratulkintoja Iloinen Aura -yrityksessään. Hän haluaa auttaa ihmisiä muistamaan oman sisäisen viisautensa ja voimansa ja rohkaista heitä lempeästi luottamaan intuitioonsa.

Tilaa tästä Iloisen Auran uutiskirje! Saat inspiraatiota henkiseen kasvuun ja heti tilattuasi ilmaisen videoluennon Viisi vinkkiä lempeämpään arkeen.

Tutustu Leenan auratulkintoihin, workshoppeihin, kursseihin ja kirjaan.

Seuraa Leenan iloisia päivityksiä Facebookissa ja Instagramissa.

Onko elämä joskus pelkkää suorittamista? Oletko usein liian ankara itsellesi? Hukutko välillä arjen vaatimusten keskelle? Tervetuloa Rakas ihana minä -verkkokurssille voimistamaan yhteyttä aitoon itseesi ja ottamaan askelia kohti itsesi hyväksymistä ja lempeämpää elämää! Voit aloittaa kuusiosaisen kurssin milloin haluat ja edetä kaikessa rauhassa, omassa tahdissasi.

Kommentoi!

kommenttia