Totta vai totta?

Kuulin taannoin tarinan, joka pisti miettimään totuuden ja totuudellisuuden eroa. Tontin omistaja kantoi sukurasitteena kaunaa, joka koski kesämökkitonttien rajalla seisovaa puuta. Siis yhtä puuta, isoa koivua. Ärhäkkä omistaja halusi, että naapurin tontin puolella oleva puu kaadetaan. Koska toinen osapuoli ei sitä halunnut tehdä, alkoi systemaattinen kiusanteko. Kesämökille viikonlopuksi tulevat ihmiset joutuivat kärsimään mm. moottorisahan äänestä, koska toinen osapuoli halusi näin aiheuttaa harmia jouduttaakseen puunkaatoa.

Vuosia kestänyt kiista päätyi siihen, että puunkaatoa vaativa osapuoli meni poliisin puheille. Ymmärrettävästi poliisi ei häntä voinut auttaa, mutta ohjasi maanmittarille. Siellä selvisi, että puu ei kuulu kummankaan tontille, vaan kolmannelle osapuolelle, joka omistaa tieosuuden. Se siitä sitten. Vuosien riitaisuus valui läpi sormien. Valtavasti energiaa kuluttanut, naapurisovun rikkonut varmaksi uskottu ”totuus” osoittautuikin vääräksi.

Luulo vs. tieto

Kuinka usein näin tapahtuukaan? Luullaan tietävämme totuus, joka osoittautuukin joksikin muuksi. Joku on kenties sanonut jotain, jonka otamme omaksi totuudeksi tarkistamatta missään kohtaa, pitääkö tieto lainkaan paikkansa.

Tai kerromme itsellemme jotain tarinaa niin, että se soveltuu maailmankuvaamme. Tuon ”totuuden” sumuttamana elämme jopa vuosikymmeniä kyseenalaistamatta tai suostumatta näkemään muuta puolta asiassa.

Totuus on se, mitä haluamme nähdä tai valitsemme ymmärtää. Se on monesti egon luoma harha. Totuutta voi aina muuttaa itselleen sopivaksi. Peilin voi kiertää ja asioita katsoa siten, kuin parhaaksi tuntuu. Totuus voi  äkillisestikin muuttua tilanteen tai tarpeen mukaan. Se, mikä on totta yhdelle, voi toiselle olla jotain muuta. Se, mikä on tänään totta, ei välttämättä ole sitä huomenna. Kaikki muuttuu, totuuskin.

Totuudellisuus

Totuudellisuus sen sijaan on lahjomaton. Se on syvä sisäinen tietoisuus siitä, mikä oikeasti on totta. Sellaista, minkä sydän tietää todeksi ja minkä takana uskaltaa seistä, vaikkei sille olisi ketään muuta tukijaa. Jos oman totuudellisuuden kieltää, ei voi hyvin. Totuudellisuuskin elää ja muuttuu ihmisen kasvun myötä, mutta sen ydin pysyy paikallaan. Voisi ehkä sanoa niin, että totuudellisuus tulee näkyväksi, kun totuuden harhaverho siirtyy pois edestä.

Totuudellisuus on jotain syvää ja puhdasta, joka on totuuden tuolla puolen .

Näinä äärimmäisen vahvoina muutoksen aikoina totuudellisuus pyrkii pintaan väkisin. Jos on täysin rehellinen itselleen, sitä ei pysty kieltämään. Totuudellisuus on sydämen sanomaa, sielun ilmentymää. Se on aitoa ja rauhoittavaa myrskyisinäkin aikoina. Totuudellisuuden tunnistaa kyllä sen kohdatessaan –  monesti emme vain halua niin tehdä, koska emme kestä sen rehellisyyttä.

Mikä on totta, mihin voi uskoa?

Ehdotankin , että vetäisit harhautusten verhon sivuun ja tarkistaisit itseltäsi muutaman totuudellisen vastauksen: Mikä on minulle totta? Mihin uskon? Mitä pidän sydämessäni oikeana? Mikä on minun totuuteni? 

Kun seisot omassa totuudellisuudessasi, seisot omassa voimassasi.

 

Kommentoi!

kommenttia