Länsimainen kulttuurimme pohjaa paljon järkeen ja ajatteluun. Se on kuitenkin vain yksi osa elämästä. Esimerkiksi mielen hyvinvointiin liittyen kokonaisuus on tärkeä ja jos traumaa koitetaan hoitaa pelkästään puheen ja ajattelun kautta, niin hoidetaan vain osaa isosta kokonaisuudesta. On tärkeä päästä purkamaan mieltään ja kertomaan menneisyyden kokemuksistaan. On tärkeää tulla sanallisesti kohdatuksi ja kuulluksi, ja saada validointia kokemuksillemme. Mutta jos koitamme korjata pelkästään mieltä, keho jää vaille huomiota. Silloin kohtaamatta jäänyt kehossa asuva trauma ottaa tiedostamatta yliotteen kerta toisensa jäkeen ja saa mielenkin sekaisin.

Trauma asuu kehossa, mutta yhteys kehoon on hyvin monella katki. Mieli ja keho ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Kun kehossa tapahtuu erilaisia asioita se vaikuttaa väistämättä mieleen. Esimerkiksi traumaperäisessä stressihäiriössä kehon hälytysjärjestelmä on hyvin herkillä, jolloin se reagoi hyvin herkästi nykyhetkessä esiintuleviin menneisyyden muistoja esiinnostaviin triggereihin. Kun hermosto alkaa hälyttää, mieli reagoi paniikilla ja pelolla ja alkaa näistä tunteista käsin rakentaa tarinoita ja uhkakuvia. Tämä saa monen ajattelemaan olevansa jotenkin viallinen, vaikka kehomme ja psyykeemme toimii vain täysin luonnollisella tavalla kantaessaan purkamattomia traumamuistoja.

Olen itse huomannut monesti, etten ole tiennyt välttämättä yhtään miksi panikoin mutta niin vain käy. Kehoreaktio voi laueta jostain niin pienestä, että sitä ei edes havaitse tietoisesti. Esimerkiksi toisen ihmisen hengityksen rytmi, yskähdys, askeleet, kolahdus, huuto… Jopa tietyt maisemat, säätilat tai vuodenajat saattavat nostaa joillekin epämääräisiä ahdistuksen tunteita pintaan eikä henkilöllä ole yhtään tietoa miksi näin käy.

Alitajuntaan ja kehomuistiin on kuitenkin tallentunut kaikki se tieto mitä olemme elämässämme kokeneet ja useimmista tälläisistä tapahtumista jää kehoon ja alitajuntaan muistijälki. Vaikka mieli ei muistakaan asioita niin kehotietoisuutemme ja hermostomme muistaa. Siksi oudot irrationaalisilta tuntuvat ahdistustilat saattavat olla hyvin loogisia kun saamme enemmän tietoa menneisyydestämme.

Yleensä kaikki reaktiot ihmisessä pyrkii terveyteen. Mieli haluaa nostaa tietoisuuteen alaspainetut tunteet jotta ne voidaan vihdoin vapauttaa. Kohdata asian mukaisella tavalla. Tavalla joka menneessä ei toteutunut.

Kun yhteys kehoon on katki niin muutumme jäykiksi. Silloin emme reagoi näihin viesteihin vaan alamme elää päässä. Se on eräänlainen selviytymismekanismi minkä avulla mieli koittaa luoda strategioita siinä miten voisi välttää nuo tunteet. Usein mitä monimutkaisimmilla ja nerokkaimmilla keinoilla se luokin sisäisille ongelmille ulkoisen kohteen. Se projisoi. Se on tiedostamattoman mielen keino väistää omaa kipua.

Mieli haluaa tällöin myös nopeita ärsykkeitä, se haluaa turruttaa itseään suorittavalla stressaavalla elämänrytmillä, itseluodulla kiireellä tai erilaisilla addiktioilla. On oltava ikään kuin yksi askel itsensä edellä, jottei kehomuistista esiin nousevat tuntemukset ”saa kiinni.” Se on täysin inhimillistä, että yrittää välttää kaikin keinoin kokemasta näitä varastoon jääneitä vapautumista odottavia tunteita jolloin toimintatavat saattavat muodostua hyvinkin epäterveiksi ja haitallisiksi. Paikoin jopa itsetuhoisiksi. Inhimillisyydestä huolimatta se aiheuttaa meille monesti suurta ahdistusta ja tuskaa. Kehoon varastoitunutta traumaa kun ei tosiasiassa voi päästä karkuun.

Omassa elämässäni lähestymistapa traumanhoitoon oli vuosien ajan täysin väärä. Psykoterapiassa puhuin 3,5 vuotta menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Mieleni on ollut hyvin nuoresta lähtien aika nokkela siinä miten se analysoi asioita ja löytää syy-seuraussuhteita. Teoriat ovat olleet hallussa. Näiden teorioiden ympärillä terapia yleensä pyöriikin.

Mieleni on ollut vallassa ja yhteys kehooni on ollut täysin katki. Pystyin puhumaan selviytymisstrategioistani joita mieleni on kehittänyt mutta jotta pystyin vapautumaan traumoista niin minun on pitänyt uskaltaa laskeutua mielestä ja mielen kontrollista kehoon TUNTEMAAN ja kokemaan se kaikki mikä sinne on jäänyt kohtaamatta. Tähän on tarvittu kehoterapiaa ja muiden luomaa turvaa. Teoria voi auttaa meitä toipumisessa alkuun, mutta se ei paranna. Yhteys ja kannattelun kokemus, se että voi viimein hellittää kantamasta raskasta lastia, on avain.

Mieli usein keksii keinon miksi kehoon ei kannattaisi laskeutua. Miksi kannattaakin pysytellä mielen luomien selviytymisstrategian ja projisoinnin maailmassa. Se pitää turvassa. Keho tietoisuuteen laskeutuminen tarvitsee aitoa turvan kokemusta, koska silloin mennään trauman ytimeen, alkuperäisen tuskallisen kokemuksen vyöhykkeelle.

Kun trauma on kehossa niin kehotietoisuus on silloin uhka. Kehoon ei uskalleta tutustua. Muistan miten vuosia sitten en uskaltanut käydä edes joogatunnilla koska saatoin joogatunnin jälkeen olla aivan sekaisin. Tunteet olivat lähteneet liikkeelle kehostani ja olin niiden kanssa hukassa. Onneksi tutustuin joogaopettajaan joka ymmärsi selittää kehon ja tunteiden yhteyttä kattavammin. Traumatietoisuus joogan parissa on tärkeää.

Kehotietoisuus on oman kokemukseni mukaan todella tärkeä osatekijä trauman hoitamisessa. Voimme lääkitä ja turruttaa mielemme, mutta ei mielemme ole sairas. Se toimii selviytymisstrategioineen täysin luonnollisella terveyteen pyrkivällä tavalla epäterveiden ja liian kuormittavien tunteiden kanssa. Erilaisten kehoterapioiden avulla voimme lempeästi vapauttaa kehotasolla kantamiamme traumamuistoja ja sitä kautta palata enemmän tähän hetkeen. Lopettaa luomasta lisää menneisyyttä ja luoda tietoisemmin elämäämme tässä ja nyt. Palata turvaan omaan kehoomme ja oppia kuinka oman hermoston tasolla voimme luoda itsellemme vakautta. Kun tunteet kehosta pikkuhiljaa puretaan pääsee mielikin vapaaksi.

Maiju Palin
www.kultainensulka.com