Kaava on tuttu: uutinen kertoo joko yksittäisestä rikoksesta tai käsittelee rikollisuutta ja tuomioita taustoittavasti. Seuraavaksi uutisen yleisö kertoo kommenttikentässä ja sosiaalisessa mediassa, miten rikokset saadaan loppumaan. Ratkaisu on siinä, että annetaan entistä ankarampia tuomioita.
Vastikään Ylen tutkivan journalismin MOT-ryhmä uutisoi, että Suomen vankiloissa on ahdasta, ja siksi sekä vankien että työntekijöiden turvallisuus on uhattuna. Tilannetta on päätetty helpottaa kouluttamalla lisää vartijoita, mutta koulutus saa osakseen kovaa arvostelua.
Ei liene yllätys, että uutisia koskeva keskustelu keskittyi jälleen voittopuolisesti rangaistusten koventamiseen sen sijaan, että olisi pohdittu esimerkiksi rikosten syitä.
Päättelyketju vaikuttaa äkkiseltään loogiselta: rikoshan hoituu rangaistuksella, eikö niin?
Jos se olisi näin yksinkertaista, rikokset olisivat enää synkeä luku historiankirjoissa. Rikosten syyt ovat kuitenkin hyvin kompleksinen kokonaisuus, mistä kertoo osaltaan myös kriminologian luonne useiden eri tieteiden tutkimusta ja metodeja yhdistelevänä tieteenalana. Eräällä tavalla kriminologi vertautuu journalistiin, joka ammentaa työhönsä aineksia sieltä täältä. Oma pyrkimykseni onkin ollut koota rikosten juurisyistä yleistajuinen kattaus, joka auttaa ymmärtämään ilmiötä kokonaisuutena. Toisin sanoen en ole kriminologi, mutta voin vilkaista.
Syväsukellus rikosten juurisyihin on avartanut myös ajatteluani siitä, miksi kova rangaistus ei ole ihmelääke mihin tahansa rikokseen. Tässä pikakatsaus syihin.
1. Vankila on kallis ratkaisu.
Yhden vankipäivän hinta oli 245 euroa vuonna 2024, kun yhdyskuntaseuraamus maksaa 13 euroa päivässä. Rangaistuksiin käytetty julkinen raha on pois ennaltaehkäisystä, kuten nuorten hyvinvoinnista, yhdenvertaisuudesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä.
2. Pelkkä rangaistus tepsii heikosti, jos halua rikosten jättämiseen ei ole.
Rikoksentekijöiden kanssa työskentelevät korostavat muutoksen tärkeyttä ja sellaisten edellytysten luomista, että tuomion jälkeen elämä on mielekästä ilman rikoksia. Vankila ei ole paras mahdollinen ympäristö muutokseen, ainakaan, jos tuomiota suorittaessaan ajautuu väärään seuraan ja “oppii uusia temppuja”.
3. Kovien tuomioiden vaatiminen on osin ideologista ja noudattelee heiluriliikettä.
Aikojen saatossa on suosittu ankaraa ruumiillista kurittamista ja häpeärangaistusta rikollisuuden kitkemiseksi, mutta näiden vastapainona on pohdittu, miten ihmisen mieli ja sielu saataisiin oikaistua kaidalle polulle. Tässä ajassa jakolinja näkyy esimerkiksi niin, että rikosseuraamusalan ja sosiaalialan ammattilaiset korostavat hoitavaa otetta, mutta julkisessa keskustelussa vaaditaan kurittamista. Kysymys on myös poliittisesti jakautunut: oikeistopuolueita kannattavat sekä auktoriteetteihin vahvasti nojaavat ihmiset kaipaavat nykyistä kovempia rangaistuksia.
4. Sosiaalinen epätasa-arvo lisää rikosalttiutta.
Huono-osaisuus kasautuu siten, että matala koulutustaso, pienituloisuus, päihdeongelmat ja rikosalttius koskevat samoja ihmisryhmiä. Näköalattomuus ja sukupolvien taakkasiirtymä vaikuttavat myös siten, että rikokset saatetaan nähdä ainoana tai näennäisesti helppona vaihtoehtona. Nämä ongelmat eivät ratkea sillä, että lyödään jo lyötyä.
Lisää ajattelemisen aihetta rikoksista ja rangaistuksista voit lukea uutuuskirjastani Rikosten juuret.
Nadia Sandhu
FL, toimittaja, tietokirjailija
Nadia Sandhun uutuuskirjan Rikosten juuret voit tilata täältä: https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/rikosten-juuret/5487137