Kuuden kuun valtakunnan seikkailu sai alkunsa halusta luoda täysin uusi ja oma maailma – paikka, jossa kukaan muu ei ollut vielä kulkenut. Lapsuudessani rakastin mielikuvitusleikkejä ja mitä ihmeellisimpiä seikkailuja. Kirjoittaessani lapsille haluan ammentaa tuosta pohjattomasta mielikuvituksen arkusta.
Kirjoittamisen ja maalaamisen lisäksi minulla on Järvenpäässä kivikauppa, jossa olen saanut tutustua nuoriin, joita kivien energia ja mystiikka kiehtovat. Näin kivet olivat ehdoton osa kirjani seikkailuja.
Mystisen, vihreän viestiametistin avulla kutsutaan apujoukot Maapallolta, kun tuhatvuotinen myrsky alkaa raivota Kuuden kuun valtakunnassa. Yösilmä ystävineen kantaa omaa salaisuuttaan kirjan synnyssä. Ajatus siitä, että maapallolla menehtynyt lemmikki lähteekin pelastamaan vierasta valtakuntaa lohdutti minua jo lapsena. Kirjan synnyn aikaan useampi tuttu menetti rakkaan lemmikkinsä ja ne kaikki seikkailevat tarinassa. Jatko-osioon pääsee myös hetken luonani vieraillut 15-vuotias Sampo−kissa. Vanhuksella on tarjota paljon viisautta Belin ja muiden nuorten avuksi.
Kuuden kuun valtakunnan seikkailuissa kivet eivät ole vain koristeita, vaan niillä on omat tarinansa ja voimansa Jokaisella kivellä on oma erityinen energiansa, joka auttaa hahmoja ratkaisemaan ongelmia ja kohtaamaan haasteita.
Kirjoittaessani lapsille pyrin aina luomaan tarinoita, jotka eivät ainoastaan viihdytä, vaan myös inspiroivat ja opettavat. Haluan, että lukijat voivat samaistua hahmoihin ja löytää heistä rohkeutta, ystävyyttä ja kekseliäisyyttä.
Kirjoittaminen on minulle tapa jakaa omaa innostustani ja rakkauttani tarinoihin. Haluan, että jokainen lapsi, joka tarttuu kirjaani, tuntee saman seikkailun ja löytämisen ilon, jonka itse koin lapsena. Toivon, että tarinani rohkaisevat lapsia käyttämään omaa mielikuvitustaan ja näkemään maailman täynnä mahdollisuuksia ja ihmeitä.
Seuraavat osat ovat jo työn alla ja koko trilogian pääset nauttimaan ensi syksynä.
– Rasaliina Jänö
Rasaliina Jänön uutuuskirjan Kuuden kuun valtakunta – Tuhon siemen voit tilata täältä:
https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/kuuden-kuun-valtakunta-tuhon-siemen/5061426