Meillä on lasten kasvatuksessa vaivihkaa yleistynyt ongelma, jota moni vanhempi ei edes huomaa. Nykyvanhemmuuden sokea piste on se, että ei enää nähdä rajojen merkitystä ja turvallisen, lempeän ja johdonmukaisen aikuisen merkitystä. Keskuudessamme on yleistynyt haitallinen kasvatustyyli, jossa lasten harteille on sysätty liikaa sekä valtaa että vastuuta.

Kaverivanhemmuus on heikkoa vanhemmuutta ja se on sitä haitallisempaa, mitä pienempiä lapset ovat. Kaverivanhemmat ikään kuin pakottavat lapsia aikuistumaan liian nopeasti. Aikuisen tehtävä on olla aikuinen ja lapsen tehtävä on olla lapsi.

Vanhemmuuden idea ei ole kaveerata ja päästä helpolla, ei välttää epämukavia tilanteita, eikä myöskään pyrkiä olemaan lapselle mahdollisimman paljon mieliksi. Kaverivanhemmuus on lapsijohtoista kasvatusta, joka tuottaa sosiaalisesti kömpelöitä ja itsekkäitä lapsia.

Kaksi vuotta sitten aloitin kirjoittamaan käytäntöä ja filosofiaa yhdistävää kirjaa vanhemmuudesta. Mikä on sopiva yhdistelmä vapautta ja rajoja kasvatuksessa? Mitkä ovat varoitusmerkkejä kaverivanhemmuudesta? Mikä on kasvatuksen todellinen tavoite? Täydellistä vanhemmuutta ei ole olemassa. Vanhemmuutta ei pidä suorittaa eikä kaiken pidä olla tavoitteellista, mutta silloin kun ymmärtää perusasioita niin lapsen ja nuoren eri kehitysvaiheista kuin omista arvoistaan, on todennäköisesti parempi vanhempi.

Lapsi tarvitsee vanhemmaltaan aikaa, läsnäoloa ja lempeätä johdonmukaisuutta. Tämä voi unohtua sekä kiireiseltä työorientoituneelta vanhemmalta että henkilökohtaisen elämän haasteiden kanssa painivalta vanhemmalta. Tavallinen arki, esimerkiksi ruoan laittaminen ja yhteinen ruokahetki, on yhdenlaista välittämistä ja kasvattamista. Vanhemmuus ei ole miellyttämisenhaluista kaveeraamista. Lapsuuden ainutlaatuisuutta voi kunnioittaa olemalla turvallinen aikuinen, joka asettaa lapselleen sopivissa määrin rajoja ja rakenteita. Arki on täynnä tilanteita, joissa tasapaino on löydettävä jostakin vapauden ja pakon väliltä. Neljävuotiaalle on ihan sopivaa päättää, laittaako hän ensin yöpuvun vain peseekö hampaat, mutta ei sitä tekeekö näitä asioita lainkaan.

Lapselle on helpottavaa, kun joka päivä ei tarvitse erikseen miettiä, milloin syödään tai milloin mennään nukkumaan. Kannattaa välttää liiallista kyselemistä ja neuvottelua. Selittämiskulttuuri ei toimi, kun sitä soveltaa väärässä ikävaiheessa. On turha kysyä sellaisia asioita, joihin on vain yksi vastaus.

Vanhemmuudessa on kyse oikean tasapainon etsimisestä. Sitä on mahdotonta pysyvästi löytää, mutta vanhempana siihen kannattaa johdonmukaisesti pyrkiä.

Jarno Paalasmaan uutuuskirjan Vapaus ja rajat – Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi voit tilata täältä:
https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/vapaus-ja-rajat/4964248