Muutos parisuhteessa – uhka vai mahdollisuus?

Parisuhde on henkilökohtaisen ja yhteisen muutoksen paras kasvualusta. Erilaiset elämänkäänteet haastavat meitä yksilöinä ja pareina. Ne tarjoavat mahdollisuuden oppimiseen, kehittymiseen ja kypsymiseen. Parhaimmillaan muutokset voivat toimia rakkauden ravintona. Mitä kaikkea muutos parisuhteessa tarkoittaa?

1. Läheisessä yhteydessä rakastettuun kohtaamme paitsi toisen myös itsemme. Puoliso on paras peili, joka näyttää meille itsestämme sekä kauniin että sen puolen, jota ei ole helppo katsoa. Juuri siinä voi kuitenkin tuoda tulla näkyväksi henkilökohtainen muutoshaasteemme.

2. Tiedostamaton parinvalinta ohjaa valitsemaan juuri sen kumppanin, joka mahdollistaa keskeneräisten kohtiemme työstämisen. Tahattomasti toinen osuu pelkällä olemassaolollaan ennen pitkää ja toistuvasti kipukohtiimme. Tämä läheisen suhteen lahja tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden oppia itsestä uutta ja muuttaa sitä, mikä ei ole enää toimivaa ja tarpeellista.

3. Parisuhteen tasapainolain mukaan toisen muuttuminen vaikuttaa toiseenkin. Jos omassa asenteessa, käyttäytymisessä ja tavassa kommunikoida tapahtuu myönteinen muutos, vaikuttaa se myös kumppaniin.

4. Silloin kun puoliso on aidosti kiinnostunut toisen henkilökohtaisesta muutoksesta ja valmis sen vaikutuksesta yhteiseen prosessiin eli kuuntelemaan ja keskustelemaan, suhteella on mahdollisuus kasvaa ja syventyä. Toista ei kuitenkaan voi pakottaa muutokseen. Se lähtee itsestä ja omista tarpeista kunkin oman valmiuden mukaan ja hänelle oikeana ajankohtana.

5. Yksilöllisten ja parisuhteeseen liittyvien muutosten ei tarvitse olla uhka keskinäiselle rakkaudelle. Yhteistä elämää ravisuttavat ja toisaalta ravitsevat elämänkäänteet pitävät näkyvillä sen todellisuuden, että toinen ei ole koskaan itsestäänselvyys. Parhaimmillaan tämä tietoisuus lisää rakkautta ja suhteen arvostamista.

Muun muassa näistä teemoista sekä ulkoisista kriiseistä ja niiden vaikutuksesta parisuhteeseen ja kriiseistä selviämisestä voit lukea uusimmasta kirjastamme Aikuinen parisuhde ja muutoksen myönteinen voima (2025).

 

Rakkaudella,

Elisabeth ja Paula

 

 

Elisabeth Falckin ja Paula Ruotsalaisen uutuuskirjan Aikuinen parisuhde ja muutoksen myönteinen voima voit tilata täältä: https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/uusi-suhde/4841741

 

Elisabeth Falck ja Paula Ruotsalainen

Jaa artikkeli: