Lukiosta lähtien olen halunnut löytää sen, mikä tuntuu todelliselta. Ei näyteltyä roolia, epävarmuutta tai ohimenevää ilmiötä, vaan jotain, mikä täyttää olemassaolon tyhjyyden.
Filosofia ja itämaiset uskonnot kiinnostivat nuorena, mutta ne eivät vielä antaneet käytännön ohjeita parempaan ja todellisempaan kokemiseen. Etsin eri meditaatiotekniikoita, mutta vasta kun pääsin teatterilavalle, minulle avautui käytännön kokemus siitä, mitä todellinen läsnäolo on.

Paradoksi oli, että vasta näytteleminen osoitti minulle, mistä todellisuus löytyy. Se oli yhdistelmä keskittymistä, yleisöä ja repliikkien tarkkailua, joka loi näyttämön taian.
Olin niin otettu, että vaihdoin teknillisen korkeakoulun opinnot Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokseen. Tämä oli todellisen läsnäolon metsästyksen ensimmäinen osa.

Muut osat seurasivat pikkuhiljaa. Opiskelin kosketushoitoja, hypnoosia, kehollisia meditaatioita, joogaa ja Vipassana-meditaatiota.

Vasta Vipassana-menetelmä näytti minulle kaikkien menetelmien yhteisen nimittäjän, ja tunsin, että olin päässyt perille. Tässä oli jotain, mitä harjoittaa joka päivä, jotta pääsisin yhä lähemmäksi totuutta. Vipassana avasi minulle mielen hiljaisuuden, ja tämä on se todellinen taika, jonka tutkimista jatkan.

Mielen hiljaisuus avaa uuden maailman, joka ei ole tyhjä, vaan täynnä uusia kokemuksia. Mielen hiljaisuus ei edellytä ympäristön hiljaisuutta, vaan valppautta kokea oma sisäinen olemus ja tuntea, että on elossa. Sieltä kumpuavat voima, tyytyväisyys ja ilo, joilla ei ole minkäänlaista ulkoista syytä. Ilon ja voiman tunne on luonnollinen tila, joka ei tarvitse ulkoista lupaa — riittää, että antaa sen pulputa esteettömästi.

Tie tähän saattaa kuitenkin olla ajoittain kivinen. Omat ajatukset, sisäiset tarinat ja epäilyt ovat jatkuvana haasteena elämässä. Ne ponnahtavat menneisyydestä esiin periaatteella: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.” Niiden kohtaamiseksi tarvitaan nöyrää ja vastaanottavaista asennetta. Taisteleminen tai pakeneminen ei auta, vaan ratkaisu löytyy antautumisesta ja asioiden sallimisesta.

Vipassana-menetelmän oppiminen, niin kuin sen olen opiskellut, on erittäin vaativa laji. Se alkaa kymmenen päivän retriitillä, jossa istutaan meditaatiossa kello puoli viidestä aamulla ilta yhdeksään saakka. Taukoja toki on, mutta kyllä siinä takapuoli puutuu.
Parhaat hetket tulevat ja menevät — niistä löytyy autuaallisia kokemuksia ja myös helvetillisiä tylsyyden hetkiä.

Noin yhdeksän vuotta sitten tutustuin Simon Borg-Olivieriin, australialaiseen joogaopettajaan. Hän sai silmäni avautumaan hengityksen rooliin ihmisen fysiologiassa.
Näin joogan ja meditaation vaikutukset mielenrauhaan aivan uudessa valossa. Yksi konkreettinen oivallus oli, että ihminen voi sopeutua kylmään veteen uskomattoman nopeasti ja että tämä auttaa kohtaamaan arjen haasteita.

Ymmärsin myös, miten keho toimii silloin, kun mieli on hiljentynyt autuaalliseen tilaan. Kun ymmärtää, miten hengitys voi saada sydämen sykkeen laskemaan ja hapen tarpeen lähes häviämään, löytyy voimakkaat työkalut mielen hiljentämiseen.
Yleisohje on hengittää vähemmän — kuulostaako oudolta? Mitä vähemmän hengität, sitä enemmän happea solut saavat!

Selitys on nimeltään Bohrin efekti, joka on ollut tunnettu jo vuodesta 1904. Menemättä yksityiskohtiin se tarkoittaa, että solu vastaanottaa happea paremmin, mitä enemmän hiilidioksidia on veressä. Hiilidioksidi poistuu verestä hengityksen kautta — mitä enemmän hengitämme, sitä vähemmän hiilidioksidia veressä kulkee.
Entä happi? Saammeko tarpeeksi happea hengittämällä vähemmän? Kyllä saamme, koska kaikki hengittämämme happi ei imeydy vereen, vaan osa palautuu uloshengityksessä.

Itse asiassa veren hiilidioksidipitoisuus määrää hengityksemme tiheyden: mitä herkemmin aivomme reagoivat hiilidioksidiin, sitä tiheämmin hengitämme. Tiheä, nopea hengitys aktivoi mieltä, kun taas hidas hengitys rauhoittaa.
Jatkuva ja pakonomainen aktiivisuus vie meidät stressin tilaan, joka puolestaan saa meidät hengittämään nopeammin — ja noidankehä on valmis.

Avain mielen rauhoittamiseen on siis aivojen totuttaminen korkeampaan veren hiilidioksidipitoisuuteen. Tällöin hengitys ei ole enää niin nopeaa, ja mieli rauhoittuu, vaikkemme edes yritä rauhoittua.
Aivot ovat hyvin joustavat hiilidioksidin sietokyvyn suhteen — niitä pitää vain harjoittaa. Vaikeus on siinä, että siedättäminen aiheuttaa tukehtumisen tunnetta. Aivot yrittävät pakottaa hengittämään enemmän, kun hiilidioksidipitoisuus veressä nousee.
Yritä hetkeksi pidättää hengitystä — ennemmin tai myöhemmin tulee tukehtumisen tunne, joka pakottaa hengittämään taas. Kuitenkin veren happipitoisuus ei ole laskenut; tämän voi todentaa happisaturaatiomittarilla.

Aivot eivät siis seuraa veren happipitoisuutta vaan hiilidioksidipitoisuutta. Kun siedätät itseäsi pidättämällä hengitystä tai hengittämällä hitaasti, aivojen toleranssi hiilidioksidiin nousee asteittain. Tämä on pitkä prosessi, jota voi verrata fyysisen kunnon kohottamiseen.
Pitää siis harjoitella, jotta aivojen hiilidioksiditoleranssi nousisi ja antaisi sinulle rauhallisemman arkihengityksen sekä paremmat edellytykset mielen hiljentämiseen.

Päivittäisiä harjoituksia:

1. Pidennä uloshengitys äänellä.
Hengitä nenän kautta lempeästi sisään ja tee pehmeä, sitkeä ääni uloshengityksellä.
Ääni voi olla mikä tahansa vokaali. Kuuntele omaa ääntäsi ja varmista, että se pysyy pehmeänä ja rentona. Kun ääni loppuu, anna hengityksen virrata hallitusti nenän kautta sisään ja toista noin viiden minuutin ajan.
Miltä nyt tuntuu? Onko hiljaisempi olo?

2. Pidätä hengitystä uloshengityksen jälkeen.
Hengitä koko ajan nenän kautta mahdollisimman luonnollisesti ja lisää aina tauko uloshengityksen jälkeen. Se voi olla muutamasta sekunnista minuuttiin. Vaikeinta on pitää sisäänhengitys hallittuna, ettei se karkaa liian syväksi.
Jatka viitisen minuuttia tai niin pitkään kuin haluat.
Miltä tuntuu nyt, kun hengität taas normaalisti? Onko hengitys luonnostaan rauhallisempi?

3. Hengitä ulos niin voimakkaasti kuin pystyt.
Hengitä sisään nenän kautta hallitusti ja ulos, kunnes ilma loppuu luonnostaan. Tämän jälkeen vedä vatsaa sisään ja jatka ponnisteluja, kunnes et enää pysty.
Anna ilman virrata nenän kautta sisään ja anna hengityksen rauhoittua muutaman kierroksen ajan. Toista vähintään viisi minuuttia.
Miltä tuntuu tämän jälkeen? Onko lämmön tunnetta kasvoissa? Onko olo kuin olisit tehnyt pienen treenin?

4. Kiinnitä huomiota hengityksen taukoon.
Hengitä nenän kautta rauhallisesti sisään ja ulos. Tarkkaile, löytyykö uloshengityksen lopussa luonnollinen tauko — ohikiitävä hetki, jota emme yleensä huomaa.
Kun alat tiedostaa tätä hetkeä, se alkaa löytyä. Kuuntele hetken hiljaisuutta, jolloin ei ole tarvetta hengittää.
Löytyykö rauhaa ja hiljaisuutta?

Toivotan sinulle rauhallisia hetkiä arjen keskelle.
Jos nämä hetket auttavat sinua pärjäämään stressaavan elämän kanssa, olen iloinen.

Magnus Appelbergin uutuuskirjan Voimaa hiljaisuudesta voit tilata täältä: https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/voimaa-hiljaisuudesta/5323483